Tekstit

Itsemurhayritykset, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Olen miettinyt, voiko itsemurhayrityksistä kirjoittaa. 
Saako niistä kirjoittaa? 
Voiko kertoa,  että on yrittänyt  tappaa itsensä,  että on harkinnut sitä  monet kerrat? 
Että on pakonomaisesti  ajatellut ja suunnitellut  itsemurhaa. 
On ajatellut ja suunnitellut,  miten sen tekisi,  miten toteuttaisi. 
Kun elämässä on ollut  niin synkkiä hetkiä,  niin kipeitä hetkiä,  ettei ole nähnyt muuta  vaihtoehtoa  kuin itsensä tappaminen. 
Kun kaikki on ollut  mustaa ja ahdistavaa. 
Kun on ollut  itsensä kanssa  niin hukassa,  että ainoa vaihtoehto  on ollut yrittää itsemurhaa. 
Minun on ollut  aina vaikeaa puhua itsemurhayrityksistäni. 
Olen hävennyt niitä suunnattomasti.
Terapiassakin niistä puhuminen  on ollut vaikeaa häpeän takia.  On vaikeaa palata niihin hetkiin,  jolloin elämääni ei mahtunut  muita ajatuksia kuin itsemurha. 
On vaikea palata hetkiin,  jolloin olin rikki ja särkynyt,  enkä jaksanut enää elää. 
Onneksi sain silloin apua,  sain hoitoa ja tunti tunnilta  päivä kerrallaan opin taas elämään, halusin taas…

Masennus repii sisuksia, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 
Aamuja sisuksia  repiimasennus.
Päässä pyörii ajatuksia,  joita yrittää nielaista,  että ne häviäisivät. 
Kuva peilissäällöttää, itsetunto on nollassa. 
Olemus oli hoikempi  hetken, 10 kiloa putosi.  Puolet on tullut takaisin.
Raivosyöminen. Koko ajan pitää jotain pureskella: näkkäriä, hapankorppuja,  riisikakkuja, suklaata,  kovia karkkeja. 
Ihan mitä tahansa,  mitä voi purra. 
Huusholli on täynnä  kissankarvaa ja villakoirat  juoksee pitkin lattioita. 
Voi paska!
Ahdistus kurkkii olkapäällä  ja tökkii niin että sattuu.
Terapia. Se loppui.  Nyt pelottaa,  koska tuntuu tältä. 
Tuntuu, etten selviä  ilman apua.
Miksi en selviä? Miksi, miksi, miksi?!
Eikö se riitä,  että on käynyt terapiassa vuodesta 2007 lähtien?
Eikö se riitä,  että on välillä kunnossa  ja terapia lopetetaan? 
Miksi romahdan? 
Vaikka illat valostuu,  luonto alkaa vihertää  ja linnut laulaa,  mieliala vaan painuu  alemmaksi ja alemmaksi.
Ei vaan pysty  eikä kykene. 
Aamu ja sisuksia repii masennus. 



Painajaisunet, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 
Yö oli jälleen täynnä painajaisia. Säpsähtelin hereille, leijailin unen ja valveen rajalla. 
Olin peloissani, kauhuissani.  Kuulin risahduksia ja  kolinaa alakerrasta.  Sieltä huokui paha. 
Pelkäsin, että se paha hiipii portaita pitkin  hitaasti yläkertaan. 
Välillä paha istui sängyn laidalla. 
Yritin paeta peiton alle  ja sulkea äänet pois mielestäni. 
Rauhoittelin epätoivoisesti  itseäni: mene pois, päästä minut. 
Ei siellä ole ketään,  ei siellä ole mitään pahaa,  pelottavaa. 
Kun taas nukahdin,  painajaiset palasivat.




Tänä aamuna, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 
Tänä aamuna on levoton olo. Kahvi sai aikaan "pärinät"  kuten nuoriso sanoo. 
Lihaksissa ja kehossa  on pientä värinää ja  kädet tärisee. 
Reagoin ärsykkeisiin  voimakkaasti, normaalia voimakkaammin. 
Yritin täyttää lääkedosettia,  mutta en pystynyt keskittymään näpertämiseen. 
Nyt aamulla on hieman  ylivirkeä olo. 
Mulla ei ole enää  tasaavaa lääkettä käytössä.  Se lopetettiin kolmisen  kuukautta sitten. 
Haittavaikutuksia oli  sen verran paljon ja  halusin lääkkeen lopettaa. 
Suu ei ole enää rutikuiva.  Ei tarvitse koko ajan juoda ja  kuljettaa vesipulloa mukana. 
Ei ole pöhnä olo. 
Lääkäri varoitteli,  että vauhti saattaa kiihtyä ja  totesi miten kevyt lääkitys  minulla on. 
Mutta ole niin helpottunut! 
Masennus on aika hyvin  aisoissa, ilmeisesti lääkitys  on nyt sopiva. 
Yleensä tähän aikaan vuodesta masennus on päällä. 
Voihan se vieläkin tulla,  mutta en sitä nyt murehdi. 


Painajaisia, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Nyt on ollut raskaita aamuja,
inhottavia aamuja,
koska näen paljon painajaisia.

On epämiellyttävää herätä
ahdistavaan tunteeseen.

Unissa on hyvin
intensiivinen tunnelma.

Herään, kun unen tunnelma
muuttuu liian ahdistavaksi.

Herään, kun yritän juosta pakoon
ja huomaan, että se on mahdotonta.

Herään ja tunnen ahdistuksen, sisälläni, mielessäni, kehossani.

Painajaisissa esiintyy ihmisiä,
jotka tavalla tai toisella
ovat satuttaneet.

Ihmisiä, jotka haluaa unohtaa
ja ihmisiä, jotka olen unohtanut
ja nyt he tulevat
kummittelemaan uniin.

Vaikka herään pari kertaa,
painajaiset jatkuvat,
kun nukahdan uudestaan.

Pahimmat unet ovat niitä,
joissa on yhtä aikaa ihmisiä,
joista on jäänyt traumoja.
He ikään kuin vyöryvät uneen.

Ihmettelen unessa kuinka he
voivat olla täällä yhtä aikaa,
eiväthän he tunne toisiaan.

Aamu.
Herään ahdistavaan tunteeseen.

Painajaiset.
Ne piinasivat taas.

Miten monta viikkoa
tätä on jatkunut?

Miten monta viikkoa
painajaiset vielä jatkuvat?

Makaan hetken peittoon
k…

Iloista vappua!

Kuva
My diary 

Minulla on paljon ihania
muistoja lapsuuden vapuista.

Silloin kokoonnuttiin
perheen kanssa yhteen.

Sima oli valmiina ja
munkit paistettu.
Kävimme vappulounaalla ja
joka vappu ostettiin meille
lapsille omat vappupallot.

Kaipaan lapsuuden vappuja.

Vanhempani eivät
enää ole rinnallani, mutta
sitäkin rakkaimpana
sydämessä, muistoissa.

Vappu on joulun jälkeen
se aika, jolloin mieleeni nousee
haikeus ja ikävä.

Nyt vietän ihan omanlaistani
vappua oman perheeni kanssa. 

Iloista vappua!






Romahdus, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Mitä ihmettä tässä taas tapahtui?

Eilen kehuin lääkärille,
miten hyvä olo mulla on.

Tänään heti aamusta
onkin paska olo.
Ahdistaa ja itsetunto
on nollassa.

Mieleen nousee rytinällä
inhottavia muistoja,
inhottavia ajatuksia, tunteita.

Muistaa, kuinka huono on
ja kuinka hävettää kaikki.

Häpeän aalto
suorastaan vyöryy päälle.
Se täyttää pään ja ajatukset.
Inhottava lamaava häpeä.

Mitä ihmettä tapahtui?

Olisko pitänyt pitää
vaan turpa kiinni
hyvästä olosta,
ettei masennus kosta?

Vuorokausi,
siis yhden vuorokauden
ajan mulla oli hyvä olo!

En mä voi muuta kuin
nauraa itkun sekaista
epätoivoista naurua.

Masennus on mustasukkainen.

Se ei anna mun
nauttia elämästä,
tuntea hyvää oloa. 

Mä oon niin pettynyt itseeni, 
niin väsynyt tähän kaikkeen.
Väsynyt kamppailemaan
masennusta vastaan.

Romahdus.

Se istuu vierelläni ja
nauraa ilkkuen päin naamaa.

Huominen,
se tulee taas huomenna.
Mä jaksan odottaa sitä
ja silloin kaikki on
taas paremmin.

Onhan? Lupaathan?





Hermoilua, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Hermostuttaa.

Tänään on hoitopalaveri.
Käydään läpi kulunut
reilun puolen vuoden terapiajakso.

Aika on iltapäivällä ja
olen heti aamusta kamalan hermostunut.

Ai miksi olen hermostunut?

No kun pitää poistua kotoa
ja pitää odottaa koko aamu
ja aamupäivä,
että pääsee liikkeelle.
Että saa hoidettua asian pois alta.

Koko aamu ja aamupäivä on pilalla, koska hermoilen niin paljon.
Odotan vaan ja hermoilen
enemmän ja enemmän.

Älytön juttu hermoilla,
mutta olenkin älytön ja omituinen.

Haluais vaan kököttää kotona
ilman voimia vieviä ihmiskontakteja.

Hermostuttaa,
koska joudun kertomaan
miltä musta tuntuu nyt,
miten kevät on mennyt.

Hitto vie!

Kurkkua kuristaa jännitys
ja on ällöttävä olo.

Ei kuitenkaan masenna,
ei ahdista. Tai ehkä vähän.

Typerää,
mutta en vaan voi tälle
olotilalle mitään.

Nyt tekis mieli kiroilla ja huutaa. Hakata päätä seinään.

Voi helvetinkuustoista!!



Ihoni muistaa, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Ihoni muistaa. 

Se muistaa
kuinka minuun sattui.
Se on tatuoituna
iholleni, sieluuni.

Se seuraa minua,
vaikka kuinka yritän unohtaa,
juosta pakoon.

Se tulee uniin,
joka yö.

Vihaan sitä.

Vihaan, koska se on osa minua,
se osa, jonka haluan tappaa.

Näin taas unta sinusta.
Heräsin ja sinä olit ihollani, 
hikisenä, raskaana.

Minua itketti, 
minua kuvotti.

Vaikka olin hereillä,
tunsin sinut,
haisin sinulta.

Kuinka minä
vihasinkaan sinua,
vihasin!

Minun on pakko vihata,
muuten nujerrat minut.

Muistijälki. 

Olet vieläkin raskaana
ihollani, sielussani.

Herättäkää mut
tästä painajasesta,
herättäkää!

En ole ansainnut tätä,
et voi enää kiusata minua,
satuttaa minua.

Et voi, et fyysisesti.
Silti satutat.

Haluan repiä sinut iholtani
ja heittää muistosi
alimpaan helvettiin!

Olet sitkeä kuin purukumi.
Otan sen suuhuni ja
murskaan sen hampaillani.

Lopulta sylkäisen
roskakoriin haisevan
jätteen sekaan. 




Hetken tauko masennuksesta, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Kävin ulkona. Lenkillä.
Kävin kävelemässä,
tuulettamassa
päätäni, ajatuksiani.

Joka askeleella murskasin
yhden ajatuksen,
yhden muiston
kenkäni alle.

Päässä pyöri
menneisyyden filmi.

Filmi oli täynnä muistoja.
Ahdistavia, masentavia,
paskoja muistoja.

Vähitellen ajatusten vilinä
rauhoittui, hiljeni.
Vilisevä filmi ei pyörinyt
enää päässäni.

Tuli tyhjä olo,
helpottunut olo.

Miten monta päivää,
viikkoa on siitä,
kun viimeksi kävin lenkillä?

Kenellekään en sitä kerro.
Teeskentelen, että kaikki on hyvin.

Pidän itsestäni huolta, tottakai!
En missään nimessä kerro sinulle,
että päivästä toiseen piiloudun kotiin,
käperryn sohvan nurkkaan,
suljen sälekaihtimet ja
suljen ulkomaailman pois elämästäni.

Miksi minä niin teen?

Siksi, koska minua ahdistaa.

Siksi, koska sairastan
vaikeaa masennusta.

Se kietoutuu tukahduttavana
ympärilleni liian usein,
liian raskaana.

Se lamaannuttaa,
vie ilon elämästä.

Se tekee syrjäänvetäytyväksi.
Saa karttelemaan ihmisiä.
Sitä haluaa vaan
kadota, unohtaa,…

Koska huomenna kaikki on toisin, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Lauseita.
Sanoja sekavassa järjestyksessä. Haukkuvina huutavina,
joskus hiljaisina äänettöminä.

Ne satuttavat,
saavat voimaan pahoin.

Päässä helisee, sielussa helisee.

Sanoja,
joissa ei ole mitään järkeä.
Ne jäävät elämään päähäsi,
kehoosi.

Toisinaan ne käväisevät
jättämättä jälkiä.
Usein kuitenkin raapivat ja repivät, haukkuvat ja arvostelevat.

Sekamelska sanoja,
jotka eivät sano mitään ja
kuitenkin kuulet niiden huutavan.

Masentavia ajatuksia,
ne murskaavat,
saavat ahdistumaan.
Ne tulee ja mene.

Välillä lennät pää pilvissä
Ajatukset leijailee,
sanat nauraa.
Sinäkin naurat
kovaa ja typerästi.

Joskus tulee hyviä sanoja,
hehkuvia sanoja.

Nyt on hyvä olla.
Takerrut siihen ajatukseen,
sanaan.
Hyvä, sinä olet hyvä.
Olet tänään hyvä.

Sanat leijailevat,
annat niiden leijailla,
koska huomenna
kaikki on toisin.




Tylsä tyyppi, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Mä oon nyt tylsä tyyppi.
Oon ollut viimeiset viikot.
Mä vaan olla möllötän
päivästä toiseen.

Ei ole kuoppia eikä huippuja.
Onko tää sairaus nyt remissiossa?

(Remissio: potilaan tilan koheneminen ja sairauden oireiden lievittyminen)

En muista milloin olisi ollut
näin tylsää, näin tasaista elämä.

Jos olen ollut työkykyinen
ja toimintakykyinen,
niin sanotusti terve,
ahdistus on kuitenkin ollut voimakkaana läsnä.

Lääkkeiden haittavaikutusten takia
päivittäin syötäviä lääkkeitä
on nyt vähemmän.

Lääkäri pelotteli, että palaan samaan tilanteeseen,
mikä oli vuosi sitten.
(Sain silloin päähäni lopettaa syömästä suurimman osan lääkkeistäni.)

Oli pelkona, että romahdan
taas masennuksen
syvään syöveriin tai
sitten iskee vauhti päälle,
hypomania.

Mutta eipäs tullut,
ei kumpaakaa olotilaa.

Tylsä tyyppi.

En ole ihan varma,
olenko tyytyväinen tähän olotilaa.
Hyvä juttu on se,
että pää saa nyt aikaa toipua
ja keho levätä.

Ei ole koko ajan ylivirittynyt olo.

Hieman huolestuttaa makean himo.
S…

Muistatko kun?

Kuva
Muistatko,  kuinka hauskaa meillä oli, kun... 
On muistoja,  jotka haluan muistaa ja joita olisi mukava muistella. 
On muistoja,   jotka haluan unohtaa. 
Muistoja, paljon muistoja.  Kenen kanssa niitä muistelisin? 
Kenen kanssa niille  nauraisin, itkisin? 
Kipeitä muistoja,  katkeria muistoja.   Muistoja, jotka saavat vieläkin punastumaan. 
Kuinka paljon ihmiseen  mahtuukin muistoja! 
Yksin.  Yksin minä niitä muistoja  muistelen. 
Olet poissa elämästäni.  Sinä, jonka kanssa minulla  on paljon muistoja. 
Vuosikymmeniltä  tuhansia muistoja. 
Muistatko silloin kun...  Muistatko,  kuinka meitä nauratti? 
Muistoja. 
Onneksi on muistoja,  ne mukanani jaksan eteenpäin.  Ne muistot tekevät minusta sen,  joka nyt olen. 
Muistatko?  Minä muistan. 


Yksinäisyys, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

25.04.2017

Välillä on tosi paska olo.
Ihan sen takia, kun ei ole ketään,
ei kerta kaikkiaan ketään,
jonka kanssa purkaa mieltä.

Mä haluaisin vaan pois,
jonnekin, missä ei olis yksin.
Pois tästä hetkestä, pois tästä ahdistavasta paskasta!

Kaikki ihmissuhteet on finito.
Olen itse suurin syypää siihen,
että ystävät on kaikonneet.

Olen ollut täys sekopää
monta kertaa.

Olen ollut rasittava, takertuva,
hankala, ailahteleva.
Kuka sellaista jaksaa,
ei kukaan! En itsekään jaksa!

Ystävät, ei niitä ole koskaan
kunnolla ollutkaan.
Tai oli, joskus.
Ja kuitenkin tuntuu, ettei ollut.

On niin paljon tilanteita,
hetkiä, jolloin on yksin kaikkien vaikeuksien keskellä.

Mä oon niin vitun yksin!
Yksin kaiken tämän masennuksen
ja ahdistuksen keskellä.

Olen muuttunut
syrjäänvetäytyväksi.
Yksinäisyys ahdistaa, mutta myös sosiaalisuus ahdistaa, vie voimat.

Vihaan tätä sairautta!




Hypomaniaa, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Päiväkirjamerkintä huhtikuu 2017.

Kirjoitettu jonkinasteisesta hypomaniassa.

Mä vihaan kaikkea ja kaikkia,
mutta eniten vihaan itseäni.

Vihaan!

Yritän kirjoittaa
miltä musta tuntuu
ja alan kelaamaan
ja pilkulleen miettimään,
miten kirjoitan,
mihin tulee perkeleen pilkku,
onko lauserakenne oikein.

Vi..n pilkunviilaaja!

Tee nyt niitä virheitä,
oo täys sekopää! Saat olla!

Voihelvetinkuustoista!

Nyt oikeestaan
ekan kerran elämässäni
mun ei tarvi välittää
muitten mielipiteistä.

Mun ei tarvitse välittää
yhtään mistään!

Saan olla just se ääliö sekopää,
mikä oikeasti olen.

Ei tarvitse esittää mitään.

Ei ole PAKKO
mennä muiden mukana.

Voin olla hapan ja hankala itseni.
Voin laatia oman aikataulun,
mennä nukkumaan
silloin kun huvittaa,
herätä silloin kun huvittaa.

Kalenteri saa olla ilman
yhtäkään merkintää.

Mun ei ole pakko,
kukaan ei ole määräämässä, hengittämässä niskaan ja vaatimassa.

Kukaan ei arvostele, hauku ja katso pitkin nenän varttaan.

Mä saan määrätä,
mitä teen ja miten sen …

Älä romahda, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary

Minä, joka en koskaan uskonut olevani...

En uskonut olevani se,
joka romahtaa.
Olin se, joka piti itsestä huolta.

Oli se, joka urheili veren maku suussa,
joka ei koskaan pysähtynyt.

Olin se, joka ei ollut heikko,
laiska, saamaton.

Olin se ärsyttävä
himoliikkuja, jota vihasit.

Se, joka kävi kolme kertaa viikossa
aerobicissä ja salilla,
ja samalla imetti kolmen kuukauden
ikäistä vauvaa.

Se, jonka kilot jäi synnytyspöydälle.

Olin se saamarin itsekeskeinen hyväkäs!

Olin, niin minä olin, joskus.
En ole enää.

Olen saamaton, laiska, heikko ja lihava.
Olen epäonnistunut ja rikki.
Särkynyt ja repaleinen

Olen mokannut kaikessa,
olen hukannut suunnan elämässäni.

Olen yksin ja haparoiden
epätoivoisena eteenpäin.

Etsin jotain, etsin itseäni.

Olen monta kertaa luovuttanut
ja taas noussut.

Minä masennuin, romahdin,
elämäni hajosi, pirstaloitui.

Nyt etsin palasiani ja niistä itseäni.

Kiipeän epätoivoisesti loputtomia portaita.
Olen jo puolessa välissä.

Älä romahda, älä putoa.
Sinä pystyt.





Onneks mun ei tarvi, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary

Päiväkirjamerkintä parin vuoden takaa

Epämiellyttäviä muistoja työelämästä

Tulipa ahaa-ajatus mieleen:
olisiko mun identiteetti
kehittynyt erilaiseksi,
jos olisin ollut eri alalla?

Jos olisinkin opiskellut ihan jotain muuta, jonkin toisen ammatin?

Olisinko ihan eri tyyppi nykyään?

Musta tuntuu näin jälkeen päin,
että se olisi ollut helpompaa ja järkevämpää...

Olisinko vielä töissä?

Tällä hetkillä mulla on vaan
negatiivisiä ajatuksia ja tunteita
omasta työelämästä.
Varsinkin kymmeneltä
viimeiseltä vuodelta.

Inhottaa kaikki työhön liittyvä,
kaikki muistot ahdistaa ja yököttää.

Mä olin liikaa johdateltavissa työpaikoillani. Mulle sattui pari kertaa narsistinen pomo. He jättivät syvät arvet, traumat.

Oli myös muutama työkaveri,
jotka olivat vahvoja väärällä tavalla.
He haukkuivat muita kuin
räksyttävät rakkikoirat ja
aiheuttivat kireän ilmapiirin.

Onneks mun ei tarvi!

Onneks mun ei tarvi enää ikinä
mennä siihen työpaikkaan töihin!
Onneksi mun ei tarvi nähdä työkavereita!

En ole tippa…

Sekoilua, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Sekoilu, se alkoi eron jälkeen.
Hillitön, älytön,
jopa vaarallinen sekoilu.

Olin villi ja vapaa,
vain taivas rajana.
Siltä se tuntui.

Viini virtasi ja
baarielämä kutsui,
suorastaan huusi.

Oli yhden illan juttuja,
sekaan mahtui myös
pari pitempää suhdetta.

Sekoiluun liittyi myös sellaista,
mitä en edes halua muistella.

Juhlin ja sekoilin oikein urakalla.
Pari kertaa olin päivystyksessä paikkailtavana , koska olin kaatunut niin pahasti, että päässä oli haava.

Yleensä sekoiluun osallistui
yhtä sekopäinen kaveri.

Kun pääsimme vauhtiin,
loppua ei näkynyt.
Usein tuli valvottua
kaksi vuorokautta putkeen.

Mielessä ja kehossa
oli valtava levottomuus.
Ei pystynyt pysähtymään,
ei halunnut tuntea eikä ajatella sitä, mitä oli tapahtunut ennen eroa.

Sitä teki kaikkensa,
etteivät traumat nousseet pintaan.

Ei voinut pysähtyä,
piti olla koko ajan liikkeessä.

Ahdistus oli välillä niin kovaa,
että sattui, mutta ei hätää,
se "parani", kun lähdettiin
taas juhlimaan ja sekoilemaan.

En h…