Tekstit

Kuiskaus

Kuva
En sano sitä ääneen.  Kuiskaan sen.  Kuiskaan niin hiljaa,  että se kuiskaus  paiskautuu pitkin seiniä.  Kolisten niin,  että se särkee korvat  etkä kuule mitään  muuta kuin sen  kuiskauksen.  Kuiskauksen,  joka olisi pitänyt sanoa ääneen. 

Vuosi 2020, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Vuosi 2020. Mulle se oli koronavuosi,  niin kuin oli sullekin.  Meille kaikille.  Sitä ihmeteltiin ensin.  Ei se minua koske. Se tapahtuu jossain  muualla, kaukana.  Ja sitten se koski meitä kaikkia.  Moni asia muuttui.  Monen elämä muuttui. Mun terapia loppui maaliskuussa koronan takia. Tarjottiin keskusteluja puhelimen kautta. Koin sen kuitenkin epämiellyttäväksi, koska mulla on outo "puhelinpelko". Siihen se sitten tyssäs. Kaksi matkaa peruuntui.  Ne olisivat olleet tärkeitä  sosiaalisesti. Ne olisivat olleet  siihen hetkeen henkireikä. Kevään loppu oli kituvaihe.  Voin huonosti.  Vihasin valon määrää.  Linnottauduin kotiin enkä avannut sälekaihtimia. Kesällä pääsin tyttären mukana ratsastuskisoihin hevosenhoitajaksi. Korona rajoitti niitäkin reissuja, mutta muutama kuitenkin onnistui. Odotin syksyä ja pimeyttä.  Miksi?  Koska se helpotti.  Sain paeta sisäiseen elämääni, kääriytyä paksuun lohduttavaan  vilttiini ja kadota maailmalta.  Joulu. Se pelasti paljon.  S

Silloin, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Silloin, kun joskus mentiin naimisiin ja oltiin järjettömän rakastuneita.  Ja sitten, kun kaikki meni perseelleen ja sattui pahasti ja koko elämä oli rikki. Silloin päätin, että loppuu tämä rikkinäinen elämä. Minä jätin sinut. 

Tällä hetkellä, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Tällä hetkellä muistan  kaiken sen, jolloin epäonnistuin.  Kaiken sen häpeän.  Ne nolot tilanteet.  Koko epäonnistuneen elämän.  Miten heikko olin, miten häpesin.  Ja vihasin. Niin noloa.  Niin paljon typeryyttä,  noloa tilannetta.  Kuvitelmaa,  ruusuisia unelmia.  Hölmöjä juttuja.  Se, ettei vieläkään ole aikuinen.  Ettei vieläkään ole vahva, välinpitämätön,  ylimielisesti katsova ja naurava.  Että on typerästi keskeneräinen  ja keskenkasvuinen.  Typerä. Naurettava. Ei mitään.  Keskenkasvuinen,  keskeneräinen,  keski-ikäinen.  Tällä hetkellä  tämän kaiken keskellä. Typerä.

Kun luulit olevasi vahva

Kuva
Kun on luullut,  että kaikki on jo  koettu.  Kun kaikki  maailman paska  on vyöryvät päälle  ja siitä on selvinnyt.  Kun olit valmis  luovuttamaan,  olit valmis  lopettamaan.  Olit valmis  repimään kaiken  riekaleiksi.  Kaikki muistot,  menneisyyden,  koko elämän. Rikkoa, hajoittaa. Polkea sirpaleet  murskaksi  ja heittää ne tuulen  vietäväksi. Ja sen jälkeen  on luullut,  ettei mikään  enää satuta,  haavoita.  Että olet vahva.  Olet arpinen,  mutta vahva.  Olet selviytyjä,  etkä enää  niin rikkinäinen  kuin ennen olit. Niin sitä luulee.  Niin minä luulin.  Kuinka väärässä olin! 

Halaa minua

Kuva
Halaa minua. Tiukasti.  Niin tiukasti, että henkeni salpautuu.  Ole siinä, vieressä, puhumatta mitään.  Pidä kädestäni kiinni ja anna minun olla ihan romuna, sirpaleina ja häpeilevänä.  Anna minun itkeä silmät päästäni, parkua nolosti ripsivärin valuessa pitkin poskiani, tukka hapsottaen. Kuuntele, kun kerron kaikki typerät ajatukseni ja haaveeni.  Halaa minua, tiukasti.  Halaa, koska s itä minä tarvitsen.  Sitä halausta, jota en koskaan saanut. 

Synkkyys, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Elämä on tällä hetkellä raskasta.  Olen masennuksen tiukassa otteessa.  Haluan käpertyä kasaan ja sulkea muun maailman ympäriltäni.  Elämä tuntuu tyhjältä, vaikealta.  Se tuntuu "ei miltään".    Mielen täyttää synkkyys.  Katson mustaan pohjattomaan kuiluun, se imee kaiken voiman minusta. Se täyttää ajatukseni, maailmani. Kaiken sen vähän, mitä on jäljellä. Kaikki rippeet ja sirpaleet. Synkkyys. Tällä hetkellä en muuhun pysty  kuin tähän synkkyyteen. 

Rakkaustarina

Kuva
Se olisi helpompaa,   jos sinua ei olisi. Se olisi helpompaa,  jos minua ei olisi. Olisi helpompaa,  jos meitä ei olisi. Mutta me oltiin me ja meillä oli oma tarina. Eikä meillä ollut muuta,  kuin rakkaus ja sen tarina.  Ja sen tarinan takana oli rakkaus.  Ja me rakastettiin toisiamme  ja uskottiin toisiimme. Sen piti olla pelkkää rakkautta  ja solujen helinää. Se särkyi, meni rikki ja hajosi. Sen jälkeen ei ollut mitään. Sen jälkeen se tarina oli rikki. 

Halusin luovuttaa, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  En pysty En kykene En halua  En jaksa Ahdistaa  Sattuu Masentaa En pysty itkemään En pysty tuntemaan Olen zombie Olen kylmä Olen turta Häpeän  Vihaan Raivoan Halusin antaa periksi Olin vähällä luovuttaa  Kävin syvällä  Halusin luovuttaa  Onneksi en luovuttanut 

Vuoristoradassa, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Että voikin olla paha olo!  Ahdistaa ja masentaa kaikki.  Päivät ovat kuin jatkuvaa vuoristorataa, josta en pääse pois. Kierrän yhä uudestaan ja uudestaan samaa reittiä.  Häpeä, se on koko ajan mielessä.  En näe muuta kuin jatkuvaa häpeää. Häpeän itseäni, häpeän elämääni, menneisyyttäni, tätä hetkeä ja tulevaa.  Jos voisin, kiskoisin kaikki paskat muistot itsestäni irti ja liiskaisin ne kenkäni korolla syvälle maahan.  Huono olo. Se pyörii ympärillä kietoutuen painavana rinnan päälle  ja salpaa hengityksen.  Ennen kuin huomaankaan, kierrän jälleen vuoristorataa ja haluaisin  kirkua joka kerta, kun alamäki alkaa. Mutta ääntäkään ei lähde,  korkeintaan pihahdus.  Avaan suklaarasian ja kuorrutan häpeäni ja ahdistukseni suklaalla. Hetken aikaa vuoristoradassa on siedettävää olla.

Rotkon reunalla, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Ihan paska fiilis, en tykkää yhtään. Yritän epätoivon vimmalla kääntää ajatukset pois tästä mielentilasta.  Voin suorastaan pahoin.  Roikun rotkon reunalla ja mietin päästänkö irti vai huudanko apua.  Ahdistaa. Itsetunto on nollassa. Päässä pyörii ikäviä ajatuksia.  Mieleen nousee vanhoja muistoja. Muistoja, jotka haluan unohtaa.  Häpeän tunne on voimakkaana läsnä. Tuntuu, että koko eletty elämä on täynnä epäonnistumisia ja häpeää.  Paska fiilis ja ahdistaa. Päätä särkee, otan särkylääkkeen ja kaadan kahvia kuppiin. Jälleen yksi mitäänsanomaton päivä edessä. 

Jossain vaiheessa, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Huomaan ahdistuvani herkemmin.  Pinnan alla kuplii jälleen se tuttu ahdistus ja masennus möykky.  Paljon on nyt ollut kirjoituksia  rajusta koulukiusaamisesta.  En pysty niitä lukemaan.  Traumat nousevat mieleen ja  selaan aihetta käsittelevät  kirjoitukset ja uutiset nopeasti ohi.  Menneisyyteeni liittyy ikäviä tapahtumia vastaavista tilanteista. Omakohtaista ja lapseen kohdistuvaa.  En pysty niistä vielä kirjoittamaan, ehkä myöhemmin.  Kesä meni ja syksy tuli.  Sosiaalisuus on nollassa.  Ahdistaa ajatus, että pitäisi tehdä jotain, pitäisi tavata ihmisiä.  Väsyttää pelkkä ajatus.  Joskus oli ihanaa, kun tuli syksy. Puhkuin intoa ja energiaa.  Masennus lamaannutti minut.  Ei jaksa, ei pysty,  ei kykene, eikä halua.  Ehkä mun ei tarvitse,  ei tällä hetkellä.  Ei ehkä huomennakaan.  Jos vaan annan itseni olla ja  kerätä voimia. Jossain vaiheessa jaksan taas, kykenen ja pystyn. Jossain vaiheessa. 

Minusta tuli joku toinen

Kuva
Ja niin minusta tuli joku toinen.  Joku toinen jota en tunne.  Olin toinen, rikkinäinen.  Joku toinen jonka sielu  on täynnä teräviä sirpaleita.  Joku jonka ajatuksia  en tunne.  Joku jonka sisäistä  elämää elää joku muu.  Joku toinen  katsoo minua peilistä.  Näen maailman  jonkun toisen silmin.  Silmien, jotka eivät ole  minun silmät.  Silmät, joissa asuu tyhjyys.  Minusta tuli joku toinen.  Ja lopulta  minusta ei tullut  edes sitä toista. 

Musta möykky, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Kirjoittaminen on ollut  harvinaisen vaikeeta.  En tiedä mistä johtuu.  Monta kertaa aloittanut ja  sitten tuleekin paha olo ja  pitää lopettaa.  Kaikki on olevinaan hyvin,  mutta oikeasti ei olekaan.  Pinnan alla vaanii musta möykky, masennus ja ahdistus möykky.  Tähän asti olen saanut pidettyä sen kurissa. Juuri ja juuri.  Näen paljon unia.  Niissä on voimakas tunnelataus.  Herään siihen, että sattuu ja ahdistaa.  Kirjoittamisen lisäksi  ihmisten ilmoille lähtö on vaikeaa.  Olen viimeisen parin kolmen viikon aikana käynyt ulkona pari kertaa.  Ei vaan kykene.  Se kyllä huolestuttaa aika paljon,  koska aktiivisuuden väheneminen ennakoi yleensä masennuksen pahenemista.  Parasta tällä hetkellä on  kietoutua vilttiin, istahtaa  sohvan nurkkaan  kissa sylissä.  Silittelen kissaa, se kehrää hiljaa.  Musta möykky menee piiloon  ja hetken aikaa on hyvä olla. 

Masennuskausi, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  On raskasta elää masennuksen kanssa. Mielelläni potkisin sen pois ikuisiksi ajoiksi elämästäni.  Keväällä oli aika hyvä jakso  ja kesän alussa.  Nyt mieliala on muuttunut. Ahdistaa ja masentaa. Mietin  sadannen kerran, että loppuuko tämä koskaan? Pääsenkö masennuksesta eroon? Onko se edes mahdollista? Jotenkin en usko siihen. Pitäisi usko, mutta ei pysty. Tätä on jatkunut niin kauan. Vuosia. Vaikea myöntää, mutta masennuskausi on alkanut.  Mikään ei kiinnosta. Olen linnottautunut kotiin, pelkään mennä ihmisten ilmoille. Koti on täynnä tekemättömiä töitä ja piha odottaa syyskuntoon laittamista. Väsyy jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi tehdä jotain. Masennus syö voimat ja lannistaa.  Pyörittelin yhtenä päivänä ajatusta, jos muuttaisi omin päin lääkitystä. Jättäisi ottamatta ja katsoisi, mitä tapahtuu. Järjen ääni kuitenkin varoittaa, että masennus pahenee.  Mutta silti sitä ajattelee. Ajattelee siksi, että tähän olotilaan tulisi jotain muutosta. Ihan mitä tahansa, kunhan ei

Huonoja päiviä, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Masentaa aika paljon, enkä ole jaksanut enkä oikein pystynytkään keskittymään mihinkään. Kaikki tekeminen on tervan juontia.  Pää on täynnä inhottavia muistoja ja häpeän tunteita. Ihan paska fiilis. No tänään kuitenkin sataa vettä ihan kunnolla. Sopii oikein hyvin mun mielialaan.  Huonoja päiviä, niitä on nyt roppakaupalla. Sille ei vaan voi mitään. Vaikka kuinka yrität ajatella muuta, etsiä jotain positiivista tähän päivään, niin siihen ei kerta kaikkiaan tällä hetkellä pysty.  Masentaa vaan, mutta onneksi sataa...

Olisipa joku johon nojata

Kuva
On päiviä, jolloin toivoisin,  että joku olisi vierelläni.  Olisi joku, johon nojata.  Joku, jolla ei olisi  minun menneisyyttä.  Olisi vain minä,  keskeneräinen minä.  Olisi joku johon nojata. Olisi joku vierelläni.  Olisi joku. On päiviä jolloin toivoisin,  että joku olisi vierelläni. Olisi joku. 

Hajosin palasiksi

Kuva
Yhtäkkiä seisoit edessäni  ja minä romahdin.  Romahdin ja vihasin itseäni.  Vihasin, koska pääsit yllättämään,  enkä minä ollut tarpeeksi vahva.  Seisoit edessäni ja  minä vihasin sinua ja  kuitenkin vihasin itseäni. 

Hukassa, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Mä oon ollut aika hukassa  itseni kanssa viime ajat.  Kaikki tuntuu kurjalta ja haluais  vaan paeta jonnekin.  Paeta itseään ja maailmaa.  Elämä tuntuu ylivoimaiselta.  En löydä mistään voimavaroja  tähän tilanteeseen.  Mikään ei kiinnosta,  mikään ei huvita.  Tuntuu vaan inhottavalta ja epämiellyttävältä.  En halua vastata puhelimeen.  Ahdistaa, jos joku soittaa.  En halua olla kenenkään kanssa vuorovaikutuksessa.  Laiminlyön itseäni.  Kunto rapistuu, koska istun  kaiket päivät sohvan  nurkassa apaattisena  telkkaria tuijottaen.  Hukassa.  En tätä olotilaa osaa muulla  sanalla kuvata. 

Yksi yö

Kuva
Se oli taas yksi yö.  Yksi uneton yö.  Tuijotin pimeyttä ja  kuuntelin tasaista hengitystäsi.  Yksi uneton yö monista öistä,  jolloin makasin vieressäsi.  Niin lähellä silti kaukana.  Tuijotin yön pimeyttä ja yksinäisyys kolisi kumeasti sisälläni.