Oikea sairausko?

Entä jos seuraavan kerran bussipysäkillä alkaisin kertomaan masennuksestani, kun puolituttu kysyy kuulumisia. Kertoisin, kuinka vaikea aamu oli, olisin halunnut jäädä kotiin sänkyyn makaamaan pimeään ja itkemään. Tai kuinka vaikeaa oli viime viikolla, kun melkein oksensin, koska ahdisti niin paljon. Kun on jaksoja, jolloin en käy moneen päivään ulkona ja siirrän roskapussit asunnosta ulkovarastoon, koska en kykene viemään niitä roskikseen.

Kun haluan vahingoittaa itseäni, koska tuntuu niin pahalta, tai kun ei tunnu miltään. Kertoisin, mitä lääkkeitä käytän ja mitä sivuoireita niistä tulee. Kertoisin, että minun ei tarvitse käydä labrakokeissa, vaan käyn terapiassa kaksi kertaa kuukaudessa. Että mieleni on ollut niin synkkä, että olin tappaa itseni. Että olen ollut sairaalahoidossa, koska voin niin huonosti. 

Säikähtäisitkö, pitäisitkö hulluna, nolostuisitko, välttelesitkö katsettani? Seuraavan kerran nähdessämme menisitkö toiselle pysäkille, ettei sinun tarvitsisi kohdata minua? 

Minä kuuntelen sinun vaivojasi. Kerrot astmastasi, diabeteksestäsi, kolesteroliarvoistasi, kuinka taas iskias ei anna nukkua. Puhut niistä bussissa, kadulla, kaupassa. Et häpeä. Miksi häpeäisit, ihan luonnollisia asioita!

Mutta minä, masentunut, olen edelleen tabu. Kuuntelen sinua ja toivon, että minullakin olisi oikea sairaus...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Osastolla, diagnoosilla: vaikea masennus

Minun selfie

Kadonnut elämänhalu, diagnoosilla vaikea masennus

Mistä rakkaus alkaa

Ahdistuneisuushäiriökö, diagnoosilla vaikea masennus

Rakas äitini

Lääkkeet, diagnoosilla: vaikea masennus

Vanki, diagnoosilla vaikea masennus

Tuskainen päivä, diagnoosilla: vaikea masennus