Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

Ennen miellytin muita

Kuva
Ennen elin elämääni
miellyttääkseni muita.

Tänään opettelen miellyttämään
itseäni, hyväksymään itseni,
olemaan lempeä itselleni.

Ennen häpesin itseäni,
olin hukassa, kadoksissa.



Tänään opettelen olemaan oma itseni,
löytämään itseni, hyväksymään itseni.

Olen vasta alkumetreillä,
enkä tunne vielä itseäni.

Uskon, että löydän itseni,
opin tuntemaan itseni.

Opettelen antamaa aikaa itselleni,
aikaa, jota annoin ennen muille.

Ennen sanoin monta kertaa Kyllä,
tänään opettelen sanomaan Ei.

Ennen miellytin muita
ja olin joku muu.

Tänään olen enemmän minä,
eikä minun tarvitse miellyttää muita.



Väliolotila, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Väliolotila.

Sellainen olotila on nyt.
On aika tylsä olo,
mikä aiheuttaa hämmennystä.

Jos nyt joku kysyisi
miten menee, miltä tuntuu,
en osaisi vastata siihen mitään.
Tai jos jotain vastaisin,
niin tylsää kuuluu.



Tällä hetkellä ei masenna,
ei ahdista, ei oikein tunnu miltään.
Siksi kutsun tätä vaihetta väliolotilaksi.

On sellainen hidas,
pysähtyneisyyden olo
mielessä ja kehossa.

En ole varma,
tykkäänkö väliolotilasta.

Unen tarve on kuitenkin lisääntynyt,
mikä on yleensä merkki siitä,
että masennuskausi olisi alkamassa.

Vaikka nukun kymmenen tuntia,
voisin nukkua toiset kymmenen tuntia.

Hajamielisyys on lisääntynyt,
unohtelu on lisääntynyt.

Kaiken kaikkiaan hassu tunne,
koska on vaan tosi tylsä olo.



Itsensä syyttely on pois,
häpeän tunne on pois.

Ei mulla nyt oikein ole enempää asiaa.
Mitäpä sitä osaisi kertoa mitään,
koska pää on täynnä tylsää väliolotilaa.

Jatkan tätä tylsäilyä.

Huominen tuo mitä tuo,
nyt elän tämän päivän
väliolotilassa.


Hyvä päivä, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Minkälainen on minun hyvä päivä?
Mistä asioista se koostuu,
miltä se tuntuu?

Minun hyvä päivä on sellainen,
että herään aamulla todeten,
etten nähnyt painajaisia.

Herään ja tunnen itseni kevyeksi,
rauhalliseksi, tyyneksi.
Aamu tuntuu ihan kivalta,
vaikka en aamuihminen olekaan.



Hyvä päivä.
Sitä melkein säikähtää
ja ihmettelee,
että mistä nyt tuulee.

Tunne on hassu ja outo.
Sitä kuulostelee itseään
ja samalla on varovainen.

Varovainen siksi, että hyvä päivä
voi muuttua hetkessä huonoksi päiväksi.
Se voi muuttua vauhtipäiväksi.

Hyvänä päivänä
tekee mieli nauraa ääneen
ja jos ei nauraa, niin ainakin
hymyillä leveästi.

Hymyillä ilman mitään syytä.
Hymyillä siksi, koska tuntuu niin mukavalta.



Hyvä päivä on sellainen
pieni hykerryttävä tunne
jossain sisällä syvällä sielun sopukoissa
ja sieltä se putkahtelee pieninä aaltoina pintaan.

Hyvät päivät ovat harvinaisia.
Osaan nykyään ottaa niistä kaiken irti.
Nautiskelen ajatellen mukavia asioita,
hymyilen, katselen ympärilleni
ja huomaa…

Tyhjyyttä, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Elämä.

Tyhjyyttä, sitä se on nyt.
Syvää kolisevaa tyhjyyttä.


Se alkoi tyhjyyden tunteella.
Kaiken touhuamisen jälkeen tyhjyys palasi.

Huijasin itseäni muutaman päivän,
ehkä viikon. Leijailin tyhjyyden mukana.
Nyt tunnen kuinka masennus täyttää tyhjyyden.

Tältäkö se taas tuntuu?
Tyhjyys, masennus.

Täytän sitä tyhjyyttä syömällä koko ajan.
Ja voin pahoin, koska maha on niin täynnä,
että se tuntuu halkeavan.

Silti tuntuu äärettömän,
loputtoman tyhjältä.
Pää on täynnä tyhjyyttä,
ajatusten sekamelska on hiljentynyt.

Tyhjyys, se täyttää joka kolon,
se nielaisee minut sisäänsä.

Olisi niin helppoa antaa tyhjyyden
viedä mukanaan.
Laittaisi vain silmänsä kiinni
ja heittäytyisi tyhjyyden vietäväksi.

Olisi helppoa, mutta en halua.
Pelkään sitä.
Haluan työntää sen pois luotani,
mutta siinä se on ja pysyy.

Siltä se tuntuu, tahmealta pilveltä.
Pää on sumussa, ajatukset pätkii,
ei jaksa eikä kiinosta.

Perkeleen masennus!

Mutta ehkä tästäkin taas selviän
kuten niin monen monet kerrat aikaisem…

Älä soita minulle

Kuva
Älä soita minulle enää.
En halua tietää,
mitä sinulle kuuluu.



En halua tietää,
mitä teit viime kesänä
tai viikko sitten.           

Älä soita minulle enää.
En halua kertoa sinulle,
mitä minulle kuuluu.

Älä soita minulle.
En ole kiinnostunut sinusta.



Älä soita.
En halua kuulla ääntäsi,
en nauruasi.

Älä soita minulle enää,
älä soita.

Minua ja sinua ei ole enää,
meitä ei ole enää.
Se tie on kuljettu loppuun.

Älä soita minulle.
Haluan unohtaa sinut.
Et kuulu elämääni enää.

Joka kerta, kun soitat,
revit jotain sisältäni rikki.



Joka kerta, kun soitat,
sieluni on jälleen säröillä,
sirpaleina, haavoilla.

Haluan unohtaa sinut,
haluan eheytyä,
olla kokonainen.

Älä soita,
en kuitenkaan vastaa.

Älä soita minulle enää.



Mä oon väsynyt, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Mä haluaisin olla joku muu.
Haluaisin olla jonkun muun nahoissa.

Mä oon väsynyt tähän olotilaan,
väsynyt tuntemaan näin, olemaan näin.

Mä oon väsynyt.

Tänä aamuna tuntuu taas siltä
kuin kaulan ympärillä olisi tiukka hihna,
maha täynnä kiviä ja rinnan päällä norsu.



Tänä aamuna vihasin herätä
ja kuitenkin halusin herätä,
koska näin taas painajaisia.

Painajaisia entisestä elämästäni,
painajaista ihmisistä, jotka kuuluvat menneisyyteen
ja jotka haluan unohtaa.

Mä oon rikki, haavoilla
ja paikkaan itseäni käymällä terapiassa,
syömällä mulle määrätyt lääkkeet.



Silti menneisyyden tunteet, asiat, ihmiset
seuraa iholla mun pyristelyistä huolimatta.

Mä haluaisin jatkaa mun elämää puhtaalta pöydältä.
Haluaisin, mutta eihän se ole mahdollista.
Ei menneisyyttään voi pyyhkiä pois.
Ei voi palata takaisin.

Toivoisin, että voisin hyväksyä itseni, menneisyyteni,
kaikki kipeät tunteet, tapahtumat.

Mä haluaisin olla joku muu
enkä kuitenkaan halua.

Mistä mä tiedän, että se joku muu olisi parempi,

Peruukki, diagnoosilla vaikea masennus

My diary 

Trigger warning

Laitan peruukin päähän.
Häpeän.
Ei mun pitäisi.
Ei ole sellaista sairautta.
Ei.
Laitan peruukin päähän.
Silitän hiuksia.
Katson peiliin, katson ranteitani.
Vedän hihat alas ja hupun päähän.
Oikaisen peruukkia.
Sadepisarat tarttuu silmäripsiin.
Hengitän.
Ja katoan.

Älä kiusaa minua!

Kuva
My diary 

Makaan mahallani maassa allani luminen tie. Istut jalkojeni päällä niin etten pääse pakoon. Naureskelet ja haukut minua, sanot ilkeitä asioita minusta. Siirryt jalkojeni päältä pois. Minä ampaisen liikkeelle. Juoksen niin kovaa kuin pääsen, mutta sinä kamppaat minut maahan ja hyppäät jalkojeni päälle. Olen jälleen vankisi.



Sama toistuu ja toistuu. Tuntuu kuin olisin juossut monta kilometriä, mutta olen edennyt vain muutaman sata metriä. Olen peloissani, kauhuissani. Nieleskelen itkuani. En anna sitä iloa sinulle, että näkisit minun itkevän.

Makaan jälleen maassa. Sydän hakkaa ja ihoni on nihkeä pelosta ja juoksemisen tuomasta hiestä. Jostain kuuluu naisen ääni, joka tiedustelee mitä pojat tekevät, ette kai te kiusaa? Avaan suuni, mutta ääntäkään ei kuulu, olen pelon lamaannuttama. Pojat naureskelevat, tämähän on vain leikkiä.



En unohda koskaan sen pienen tytön kauhua. Se tyttö alkoi pelätä poikia, varsinkin isompia poikia. Joka kerta kulkiessaan poikien ohi, pelko oli nielai…

Muurahaisia ihollani, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Käännän kylkeä ja katson kelloa. 02.15. Ei voi olla totta! Taas, se tapahtui taas. Loppuyö meni valvoessa. En saanut enää unta. Kuten en saanut viime yönä, enkä sitä ennen, enkä sitä... Unettomuus. Päiviä, viikkoja, kuukausia kului, yöt olivat täynnä painajaisia, ahdistusta. Vaikka olin kuoleman väsynyt, en silti pystynyt nukkumaan.

Itkettää. Epätoivo hiipii mieleen. Hiottaa ja palelee. Tunnen kehossani inhottavaa kihelmöintiä. Ei taas! Kääriydyn mahdollisimman tiukasti lakanoihin ja peittoihin. Jos en kiedo peittoa kunnolla ympärilleni kaulasta alaspäin, alkavat muurahaiset juosta ihollani. Öistä on tullut painajainen.



Pelkäsin mennä nukkumaan, vaikka olin unenpuutteesta järjettömän väsynyt. Pelkäsin, että herään taas kolmen tunnin päästä. Pelkäsin muurahaisia ihollani. Muutaman kerran tarkistin sängyn, mutta en löytänyt mitään.

Tottakai tiesin ettei sängyssä ole mitään, ihollani ei ole mitään. Yöllä kuitenkin kaikki oli totta, muurahaiset juoksivat ihollani vaikka kuinka s…

Tiedätsä sen tyypin, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary

Tiedätsä sen tyypin, joka valvoo yöt
ja kuuntelee typeriä suomibiisejä
nonstoppina juutuubista
ja sillä menee lujaa.

Tiedätsä sen tyypin,
joka vetää perskännit bileissä
ja silti pääsee baariin sisään ja sä et.

Tiedätsä sen tyypin,
joka mokailee ja joutuu putkaan,
kun sammuu lumihankeen.

Tiedätsä sen tyypin,
joka ei vastaa puhelimeen,
ei tekstiviesteihin
ja sä oot sikahuolissasi.

Ja se tyyppi vaan päätti jättää kaiken,
vihata itseään ja lopulta joutui osastolle.

Se on se tyyppi, joka heiluu
ja hilluu ja ostaa 500 eurolla
party lite kynttilöitä
ja on helevetin onnellinen.



Se tyyppi on kaikkien kaveri
ja kaikki on sen kavereita.

Kaikki on avoinna,
vain taivas on rajana.

Se nauraa sun typerille vitseille.

Sä tiedät, että se tyyppi on aina tavoitettavissa.
Sen kännykkä ei ole koskaan kiinni.
Se vastaa sulle, soitit mihin aikaan tahansa.

Siltä saat aina tukea. Aina.

Jossain vaiheessa se tyyppi väsyi,
ei jaksanut, ei pystynyt.

Se tarvitsi tukea, sitä itketti.
Sen oma maailma hajosi.