Solujen helinää

Tänään minulle sanottiin OLET RAKAS! Kuinka hyvältä ne sanat tuntuivatkaan! Toistan sanat itselleni hiljaa. Kuulostelen, miltä sanat kuulostavat, miltä ne tuntuvat. Olet rakas. Ihanat sanat. Olin melkein unohtanut, että sellaisia sanoja on olemassa. OLET RAKAS. Talletan sanat sieluuni, sydämeeni pahan päivän varalle. Olet rakas ja sisälläni soi solujen helinä ❤

Monta syytä elää. Monta syytä olla luovuttamatta. Kun illalla painaa pään tyynyyn, tietää, että seuraavan kerran, kun silmät aukaisee, uusi päivä on tullut. Monta syytä elää. Aina niin ei ollut. Oli aikoja, jolloin toivoi, että silmät eivät aukea yön jälkeen. Ettei uutta päivää tule. Melkein onnistuin siinä. Nyt tiedän, että minua tarvitaan. Minulla on monta tehtävää, monta maalia saavutettavana. Monta syytä elää. Monta syytä olla luovuttamatta.

Tämä on minun matkani. Tämä on minun elämäni. Voit kulkea hetken vierelläni. Mutta vain hetken. Voit olla osa elämääni, mutta vain hetken. Jos jäät taakseni, annan sinun jäädä. En pysähdy odottamaan sinua. Sinä olet menneisyys. Minun matkani on tulevaisuus. Sinun katseesi jäi muistoksi iholleni. Sanasi koskettivat pintaa syvemmältä. Kerros kerrokselta muistosi kuoriutuu iholtani. Ja kuulen taas solujeni helinän. Tämä on minun matkani, yksin minun, enkä kulje sitä sinun kanssasi.

My diary  Mä vihaan tätä olotilaa! Vihaan! Olen taas masennuskuopassa. Uskomatonta miten nopeasti mielialat muuttuu. Eilen oli hyvä päivä, tänään on paska päivä. Ei tähän totu, ei, vaikka kuvio toistuu ja toistuu. Lääkitystä lisättiin (TAAS!) uusiutuvien masennusjaksojen takia. Alkaa jo kauhistuttamaan syömäni lääkemäärä. Silti olen hyvää vauhtia katoamassa masennuskuiluun. Vitutuskäyrä on nousussa ja sitä miettii, että minkälaiset lääkkeet pitäisi olla, että tästä noidankehästä pääsisi eroon. Saamattomuus vaivaa eikä ulos pääse. Ei edes sen vertaa, että saisi roskat vietyä. Tuolla ne roskapussit on kasattuna tuulikaappiin. Vihaan tätä elämää just nyt! Makeanhimo on tullut takaisin. Vaivalla pudotetut kilot tulossa vauhdilla takaisin. Valitin siitä terapiassa, mutta se kuitattiin sillä, että se on normaalia tässä vaiheessa, koska käsittelen vaikeita traumoja. No joo, totta, mutta silti ahdistaa, kun läskiä kasaantuu vyötärölle, enkä pyst

On päiviä, jolloin ei käy kukaan. On viikkoja, jolloin ei vaihdeta sanaakaan. On aikoja, joita ei muistella, hetkiä, jotka haluaa unohtaa. On tunteita, jotka on kulutettu loppuun, kyyneleitä, jotka ovat ehtyneet. On lupa olla sirpaleina, lupa olla heikko. Takaisin ei ole paluuta, On jatkettava eteenpäin On uskottava, että jokaisen mutkan takana odottaa uusi alku.

My diary  Häpeä. "Häpeä kuuluu ihmisen elämään, sillä se muistuttaa siitä, miten epätäydellisiä ja erehtyväisiä jokainen meistä on. Häpeä ohjaa myös toimimaan erilaisissa ryhmissä ja kulttuurissa niissä toivotuilla tavoilla. Häpeää voi kuitenkin olla liikaa, jolloin se haittaa omaa elämää." Jostain se häpeän pirulainen hyppäsi taas olkapäälle kyttäämään. Siinä se kuiskailee solvaavia ja arvostelevia sanoja korvaani. Tunnen itseni arvottomaksi ja huonoksi. Hetki sitten oli ihan hyvä olla. En tiedä, mihin se tunne hävisi, mikä sen hävitti. Häpeä.  Liian tuttu tunne. Niin kauas kuin voin muistaa häpeä on ollut elämässäni mukana. Muistan monia tilanteita ja hetkiä, jolloin olen tuntenut polttavaa häpeää. "Häpeän tunteet syntyvät jo lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Kun häpeää ei pysty kohtaamaan, se torjutaan tavoilla, jotka tuntuvat itsestä toimivilta ja hyväksyttäviltä. Tunne siitä, ettei ole vanhemmille riittävän tärkeä ja arvokas ja ettei

Sinä lähdit ja minä annoin tyhjät sirpaleet mukaasi. Niissä sirpaleissa oli meidän tarina, joka elettiin  loppuun. Pienissä siruissa oli vielä häivähdys sinusta ja minusta. Pian sekin katoaisi. Saat rakentaa oman tarinasi uudelleen, sovittaa sirpaleet omaan elämääsi sopivaksi. Annoin sinulle tyhjät sirpaleet, jotta voin vastaanottaa omat sirpaleeni. Rakennan niihin sirpaleisiin oman tarinani ja kuulen jälleen solujen hiljaisen helinän.

My diary  Sekoilua! No niin, tää päivä (ja ehkä eilinen ja sitä edellinen...) on ollut yhtä sekoilua. Mieliala ja fiilikset sahanneet ylös ja alas. Kirjoittelen ääliöjuttuja, keskeneräisiä tarinoita ja sekavia sanoja. Jos täällä mun blogissa alkaa vilistä normaalia oudompia kirjoituksia, niin ei pidä huolestua. Nyt vaan menee näin. Ja jos jotain tekstiä ei löydy, mutta pitäisi löytyä, olen luultavasti poistanut sen itsekritiikin puuskassa. Jep, ei mitään järkeä tänään, pelkkää höpinää. Se tässä on hyvä, että tunti pari sitten olin murskaantua häpeän taakan alle. Sitten se tunne katosi, noin vain. Sekoilua! Sitä tää mun elämä välillä on!

My diary  Jumivaihe, se on nyt menossa. Päässä pyörii ajatuksen pätkiä ja joku niistä pätkistä jää jankkaamaan ja jauhamaan samaa asiaa. Jumittaa ja ärsyttää. Lääkitys on tällä hetkellä aika vahva. Sitä on lisätty syksyn aikana, koska ahdistus oli niin valtavaa. No nyt sitten on turta olo ja pelkään, että seuraava vaihe on zombie-vaihe. Se tarkoittaa, että kaikki tunteet häviää, mikään ei kiinnosta ja voisi vain nukkua. Zombie-vaihe vie toimintakyvyn. Toisaalta sen vie myös masennus ja ahdistus. Siksi sitä haluaisi hypovaihetta, vauhtivaihetta, edes vähäksi aikaa. Saisi potkua päiviin. Hypovaihe on kivaa niin kauan kuin sitä kestää. Mutta pitää muistaa, että hypossa voit myös sotkea elämäsi aika pahasti ja tehdä sellaista, mitä et normaalisti mistään hinnasta tekisi. Jumittaa... Ärsyttää...