Solujen helinää

Kun on luullut,  että kaikki on jo  koettu.  Kun kaikki  maailman paska  on vyöryvät päälle  ja siitä on selvinnyt.  Kun olit valmis  luovuttamaan,  olit valmis  lopettamaan.  Olit valmis  repimään kaiken  riekaleiksi.  Kaikki muistot,  menneisyyden,  koko elämän. Rikkoa, hajoittaa. Polkea sirpaleet  murskaksi  ja heittää ne tuulen  vietäväksi. Ja sen jälkeen  on luullut,  ettei mikään  enää satuta,  haavoita.  Että olet vahva.  Olet arpinen,  mutta vahva.  Olet selviytyjä,  etkä enää  niin rikkinäinen  kuin ennen olit. Niin sitä luulee.  Niin minä luulin.  Kuinka väärässä olin! 

Halaa minua. Tiukasti.  Niin tiukasti, että henkeni salpautuu.  Ole siinä, vieressä, puhumatta mitään.  Pidä kädestäni kiinni ja anna minun olla ihan romuna, sirpaleina ja häpeilevänä.  Anna minun itkeä silmät päästäni, parkua nolosti ripsivärin valuessa pitkin poskiani, tukka hapsottaen. Kuuntele, kun kerron kaikki typerät ajatukseni ja haaveeni.  Halaa minua, tiukasti.  Halaa, koska s itä minä tarvitsen.  Sitä halausta, jota en koskaan saanut. 

My diary  Elämä on tällä hetkellä raskasta.  Olen masennuksen tiukassa otteessa.  Haluan käpertyä kasaan ja sulkea muun maailman ympäriltäni.  Elämä tuntuu tyhjältä, vaikealta.  Se tuntuu "ei miltään".    Mielen täyttää synkkyys.  Katson mustaan pohjattomaan kuiluun, se imee kaiken voiman minusta. Se täyttää ajatukseni, maailmani. Kaiken sen vähän, mitä on jäljellä. Kaikki rippeet ja sirpaleet. Synkkyys. Tällä hetkellä en muuhun pysty  kuin tähän synkkyyteen. 

Se olisi helpompaa,   jos sinua ei olisi. Se olisi helpompaa,  jos minua ei olisi. Olisi helpompaa,  jos meitä ei olisi. Mutta me oltiin me ja meillä oli oma tarina. Eikä meillä ollut muuta,  kuin rakkaus ja sen tarina.  Ja sen tarinan takana oli rakkaus.  Ja me rakastettiin toisiamme  ja uskottiin toisiimme. Sen piti olla pelkkää rakkautta  ja solujen helinää. Se särkyi, meni rikki ja hajosi. Sen jälkeen ei ollut mitään. Sen jälkeen se tarina oli rikki. 

My diary  En pysty En kykene En halua  En jaksa Ahdistaa  Sattuu Masentaa En pysty itkemään En pysty tuntemaan Olen zombie Olen kylmä Olen turta Häpeän  Vihaan Raivoan Halusin antaa periksi Olin vähällä luovuttaa  Kävin syvällä  Halusin luovuttaa  Onneksi en luovuttanut 

My diary  Että voikin olla paha olo!  Ahdistaa ja masentaa kaikki.  Päivät ovat kuin jatkuvaa vuoristorataa, josta en pääse pois. Kierrän yhä uudestaan ja uudestaan samaa reittiä.  Häpeä, se on koko ajan mielessä.  En näe muuta kuin jatkuvaa häpeää. Häpeän itseäni, häpeän elämääni, menneisyyttäni, tätä hetkeä ja tulevaa.  Jos voisin, kiskoisin kaikki paskat muistot itsestäni irti ja liiskaisin ne kenkäni korolla syvälle maahan.  Huono olo. Se pyörii ympärillä kietoutuen painavana rinnan päälle  ja salpaa hengityksen.  Ennen kuin huomaankaan, kierrän jälleen vuoristorataa ja haluaisin  kirkua joka kerta, kun alamäki alkaa. Mutta ääntäkään ei lähde,  korkeintaan pihahdus.  Avaan suklaarasian ja kuorrutan häpeäni ja ahdistukseni suklaalla. Hetken aikaa vuoristoradassa on siedettävää olla.

My diary  Ihan paska fiilis, en tykkää yhtään. Yritän epätoivon vimmalla kääntää ajatukset pois tästä mielentilasta.  Voin suorastaan pahoin.  Roikun rotkon reunalla ja mietin päästänkö irti vai huudanko apua.  Ahdistaa. Itsetunto on nollassa. Päässä pyörii ikäviä ajatuksia.  Mieleen nousee vanhoja muistoja. Muistoja, jotka haluan unohtaa.  Häpeän tunne on voimakkaana läsnä. Tuntuu, että koko eletty elämä on täynnä epäonnistumisia ja häpeää.  Paska fiilis ja ahdistaa. Päätä särkee, otan särkylääkkeen ja kaadan kahvia kuppiin. Jälleen yksi mitäänsanomaton päivä edessä. 

My diary  Huomaan ahdistuvani herkemmin.  Pinnan alla kuplii jälleen se tuttu ahdistus ja masennus möykky.  Paljon on nyt ollut kirjoituksia  rajusta koulukiusaamisesta.  En pysty niitä lukemaan.  Traumat nousevat mieleen ja  selaan aihetta käsittelevät  kirjoitukset ja uutiset nopeasti ohi.  Menneisyyteeni liittyy ikäviä tapahtumia vastaavista tilanteista. Omakohtaista ja lapseen kohdistuvaa.  En pysty niistä vielä kirjoittamaan, ehkä myöhemmin.  Kesä meni ja syksy tuli.  Sosiaalisuus on nollassa.  Ahdistaa ajatus, että pitäisi tehdä jotain, pitäisi tavata ihmisiä.  Väsyttää pelkkä ajatus.  Joskus oli ihanaa, kun tuli syksy. Puhkuin intoa ja energiaa.  Masennus lamaannutti minut.  Ei jaksa, ei pysty,  ei kykene, eikä halua.  Ehkä mun ei tarvitse,  ei tällä hetkellä.  Ei ehkä huomennakaan.  Jos vaan annan itseni olla ja  kerätä voimia. Jossain vaiheessa jaksan taas, kykenen ja pystyn. Jossain vaiheessa. 

Ja niin minusta tuli joku toinen.  Joku toinen jota en tunne.  Olin toinen, rikkinäinen.  Joku toinen jonka sielu  on täynnä teräviä sirpaleita.  Joku jonka ajatuksia  en tunne.  Joku jonka sisäistä  elämää elää joku muu.  Joku toinen  katsoo minua peilistä.  Näen maailman  jonkun toisen silmin.  Silmien, jotka eivät ole  minun silmät.  Silmät, joissa asuu tyhjyys.  Minusta tuli joku toinen.  Ja lopulta  minusta ei tullut  edes sitä toista. 

My diary  Kirjoittaminen on ollut  harvinaisen vaikeeta.  En tiedä mistä johtuu.  Monta kertaa aloittanut ja  sitten tuleekin paha olo ja  pitää lopettaa.  Kaikki on olevinaan hyvin,  mutta oikeasti ei olekaan.  Pinnan alla vaanii musta möykky, masennus ja ahdistus möykky.  Tähän asti olen saanut pidettyä sen kurissa. Juuri ja juuri.  Näen paljon unia.  Niissä on voimakas tunnelataus.  Herään siihen, että sattuu ja ahdistaa.  Kirjoittamisen lisäksi  ihmisten ilmoille lähtö on vaikeaa.  Olen viimeisen parin kolmen viikon aikana käynyt ulkona pari kertaa.  Ei vaan kykene.  Se kyllä huolestuttaa aika paljon,  koska aktiivisuuden väheneminen ennakoi yleensä masennuksen pahenemista.  Parasta tällä hetkellä on  kietoutua vilttiin, istahtaa  sohvan nurkkaan  kissa sylissä.  Silittelen kissaa, se kehrää hiljaa.  Musta möykky menee piiloon  ja hetken aikaa on hyvä olla. 

My diary  On raskasta elää masennuksen kanssa. Mielelläni potkisin sen pois ikuisiksi ajoiksi elämästäni.  Keväällä oli aika hyvä jakso  ja kesän alussa.  Nyt mieliala on muuttunut. Ahdistaa ja masentaa. Mietin  sadannen kerran, että loppuuko tämä koskaan? Pääsenkö masennuksesta eroon? Onko se edes mahdollista? Jotenkin en usko siihen. Pitäisi usko, mutta ei pysty. Tätä on jatkunut niin kauan. Vuosia. Vaikea myöntää, mutta masennuskausi on alkanut.  Mikään ei kiinnosta. Olen linnottautunut kotiin, pelkään mennä ihmisten ilmoille. Koti on täynnä tekemättömiä töitä ja piha odottaa syyskuntoon laittamista. Väsyy jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi tehdä jotain. Masennus syö voimat ja lannistaa.  Pyörittelin yhtenä päivänä ajatusta, jos muuttaisi omin päin lääkitystä. Jättäisi ottamatta ja katsoisi, mitä tapahtuu. Järjen ääni kuitenkin varoittaa, että masennus pahenee.  Mutta silti sitä ajattelee. Ajattelee siksi, että tähän olotilaan tulisi jotain muutosta. Ihan mitä tahansa, kunhan ei

My diary  Masentaa aika paljon, enkä ole jaksanut enkä oikein pystynytkään keskittymään mihinkään. Kaikki tekeminen on tervan juontia.  Pää on täynnä inhottavia muistoja ja häpeän tunteita. Ihan paska fiilis. No tänään kuitenkin sataa vettä ihan kunnolla. Sopii oikein hyvin mun mielialaan.  Huonoja päiviä, niitä on nyt roppakaupalla. Sille ei vaan voi mitään. Vaikka kuinka yrität ajatella muuta, etsiä jotain positiivista tähän päivään, niin siihen ei kerta kaikkiaan tällä hetkellä pysty.  Masentaa vaan, mutta onneksi sataa...

On päiviä, jolloin toivoisin,  että joku olisi vierelläni.  Olisi joku, johon nojata.  Joku, jolla ei olisi  minun menneisyyttä.  Olisi vain minä,  keskeneräinen minä.  Olisi joku johon nojata. Olisi joku vierelläni.  Olisi joku. On päiviä jolloin toivoisin,  että joku olisi vierelläni. Olisi joku. 

Yhtäkkiä seisoit edessäni  ja minä romahdin.  Romahdin ja vihasin itseäni.  Vihasin, koska pääsit yllättämään,  enkä minä ollut tarpeeksi vahva.  Seisoit edessäni ja  minä vihasin sinua ja  kuitenkin vihasin itseäni. 

My diary  Mä oon ollut aika hukassa  itseni kanssa viime ajat.  Kaikki tuntuu kurjalta ja haluais  vaan paeta jonnekin.  Paeta itseään ja maailmaa.  Elämä tuntuu ylivoimaiselta.  En löydä mistään voimavaroja  tähän tilanteeseen.  Mikään ei kiinnosta,  mikään ei huvita.  Tuntuu vaan inhottavalta ja epämiellyttävältä.  En halua vastata puhelimeen.  Ahdistaa, jos joku soittaa.  En halua olla kenenkään kanssa vuorovaikutuksessa.  Laiminlyön itseäni.  Kunto rapistuu, koska istun  kaiket päivät sohvan  nurkassa apaattisena  telkkaria tuijottaen.  Hukassa.  En tätä olotilaa osaa muulla  sanalla kuvata. 

Se oli taas yksi yö.  Yksi uneton yö.  Tuijotin pimeyttä ja  kuuntelin tasaista hengitystäsi.  Yksi uneton yö monista öistä,  jolloin makasin vieressäsi.  Niin lähellä silti kaukana.  Tuijotin yön pimeyttä ja yksinäisyys kolisi kumeasti sisälläni.

My diary  Jouduin käymään läpi vanhoja papereita ja löysin läjän sairauskertomuksia sekä eroon ja osastojaksoon liittyviä papereita.  Ne tuli yllättäen vastaan, enkä ollut varautunut valtavaan tunneryöppyyn, minkä ne aiheuttivat.  Tunne oli suorastaan murskaava!  Kehon läpi kulki sähköiskuja, en pystynyt hengittämään ja tuskan hiki nousi otsalle.  Sysäisin paperiläjän yhteen kasaan järkyttyneenä. Ei puhettakaan, että olisin pystynyt lukemaan niitä.  Jäin miettimään, miten pahat traumat minulle on jäänyt noilta ajoilta. Niistä on kuitenkin aikaa yli kymmenen vuotta.  En tiedä pystynkö koskaan lukemaan niitä papereita. Toivon että pystyn. Niiden läpikäyminen on varmasti yhtä tuskaa ja ahdistusta, mutta luulen, että myös terapeuttista. Pelkään kuitenkin, että romahdan.  En käy tällä hetkellä terapiassa. Olisi turvallisempaa lukea paperit läpi, jos olisi sairaanhoitaja tai terapeutti auttamassa ja tukemassa. Pelkään, etten omin voimin selviä romahduksesta.  Minulla on valtavasti tunnelukko

My diary  BDI 21 masennuskyselyssä tuli  34 pistettä, vakava masennus.  Ei yllätä.  Huonoja päiviä ollut. Ahdistus ja masennus tuntuu fyysisenä pahoinvointina. Nukun kuitenkin toistaiseksi aika hyvin.  Päivällä jossain vaiheessa tulee kuitenkin nuokuttua sohvalla ja nukahdeltua. Merkki masennuksesta. Näen kummallisia unia, en kuitenkaan painajaisia. Toisinaan, kun herään yöllä, on hyvin ahdistava olo, koska pelko ja paniikki ovat ottamassa vallan. Toistaiseksi olen pystynyt torjumaan ne tunteet ja nukahtamaan uudelleen.  Yöt ovat jo pimeitä.  Odotan syksyä ja hämärtyviä iltoja.  Voi laittaa ulkovalot ja  lyhtyihin kynttilät.  Toisaalta pelottaa syksy,  koska jossain vaiheessa  masennus voimistuu.  Minulla ei ole inhokki vuodenaikaa. Minulla ei ole tiettyä vuodenaikaa, jolloin iskee masennus. Ei ole esimerkiksi niin sanottua kevätmasennusta. Minun masennuksella on taipumus vaikeutua talven loppupuolella,  kevään loppupuolella, kesän ja  syksyn lopulla.  Toisin sanoen jokaiseen  vuodenai

My diary  Päässä pyörii nyt erilaisia  muistoja ja ajatuksia.  Sellaisia muistoja,  joita en ole pystynyt käsittelemään.  Ajatuksia, joita en haluaisi ajatella.  Ne ovat olleet hautautuneina  jonnekin syvälle.  Jonnekin, mistä en ole niitä vahingossakaan löytänyt.  Nyt ne ovat tulleet esiin ja  alkaneet pyörimään päässä.  Niitä tulee mieleen yksittäin  ja röykkiöittäin.  Ne ovat sellaisia muistoja,  joita en ole edes monta vuotta kestäneen terapian aikana pystynyt käymään läpi.  Siksi, koska olen unohtanut ne.  Siksi, koska olen halunnut  unohtaa ne.  Välillä pää on täynnä unohtuneita muistoja, tapahtumia ja ihmisiä.  Niin täynnä, ettei sinne välillä  mahdu mitään muuta. Muistoja, jotka ahdistavat.  Tapahtumia, joita ei olisi  saanut tapahtua.  Ihmisiä, joita ei olisi pitänyt  koskaan tavata. Häpeää, paljon häpeää,  enkä tiedä, mistä se kaikki  häpeä tulee.  Unohdetut muistot pyörivät päässä sekavina sanoina ja lauseina.  Välillä ne huutaa ja raivoaa.  Välillä kilisee hiljaa, ja kuiten

Tässä vaiheessa aamua, kun millään ei ole mitään väliä. Tässä vaiheessa aamua, kun on rikki ja puolustuskyvytön.  Silloin sinuun sattuu eniten.  Silloin olet paljas alaston ja särkynyt.  Silloin mietit miksi edes yritit.  Olisit vain antanut olla. Olisit vain luovuttanut.  Tässä vaiheessa aamua huomaat, että uusi päivä on tulossa.  Ja sinä mietit selviätkö siitä, pystytkö elämään taas uuden päivän. 

My diary  Linnun paska.  Paiskautunut rappusille,  häiritsevä levinnyt vaalea läntti.  Linnun paska.  Ikkunassa, roiskahtunut äänekkäästi, levinnyt puhtaalle pinnalle.  Linnun paska.  Harjaan sitä vihaisesti juuriharjalla  ja se leviää ja leviää.  Linnun paska.  Se roiskahti olkapäälleni.  Vaistomaisesti käteni yritti  pyyhkiä sen pois ja sain käteni  täyteen linnun paskaa.  Linnun paska.  Heitin sen sinun päällesi  täynnä vihaa.  Linnun paska.  Avaan oven ja katson sitä linnun paskaa, tallaan sen korkoni alle ja vedän oven kiinni.  Linnun paska.  Se on vaan linnun paskaa.

My diary  Peili.  Kuinka minä vihaankaan peilejä!  Vihaan sitä, mitä sieltä näkyy.  Sieltä ei katsele takaisin  sama ihminen kuin ennen.  Häkellyn joka kerta peilikuvaani.  Tuo en ole minä.  Katsot minua.  En halua, että katsot.  Näen silmistäsi ja ilmeestäsi,  että olen muuttunut.  Että minusta on tullut ruma.  Katseet.  En halua, että minua katsotaan.  Haluan paeta katseilta,  olla näkymätön, huomaamaton.  Kuvani heijastuu kaupan ikkunasta. Kävelen nopeasti ohi.  Näkikö joku peilikuvani?  Näkikö joku minut?  Minusta puhutaan selkäni takana,  tiedän, että puhutaan.  Ulkonäköäni ihmetellään  ja arvostellaan.  Muistan katseet,  jotka suuntautuivat minuun.  Katseet, joista näin  ihmetyksen ja tyrmistyksen.  Pysyn kotona piilossa katseilta,  piilossa arvostelulta.  Ulkonäkö.  Se näkyy sinusta ensimmäiseksi,  kun kohtaat ihmisiä.  Sen perusteella sinut arvioidaan.  Ulkonäön taakse peittyy ihminen,  se, mikä hän oikeasti on.  Sen ei pitäisi määritellä meitä,  mutta niin se tekee.  Häpeän it

Kun sattuu niin paljon,  ettei voi hengittää.  Silloin käpertyy pieneksi,  jotta pinta-alaa olisi vähemmän,  johon sattua. Silloin käpertyy pieneksi  ja puristaa itseään lujasti.  Niin lujasti, että sattuu.  Silloin unohtaa hetkeksi  kuinka paljon alunperin sattui. Silloin voi taas hengittää. 

My diary  Tää päivä on sellainen päivä, jonka haluaisin unohtaa,  jättää elämättä.  Tää päivä on paska päivä,  ei tällaisia saisi olla.  Mistä näitä tulee, mistä??  Tää päivä on täynnä kipua,  koska ahdistaa niin paljon,  että sattuu.  Ahdistaa niin paljon,  ettei voi hengittää.  Kurkussa on piikkipallo.  Kun yritää nielaista, se repii ja puristaa kurkusta niin,  että tuntuu kuin tukehtuisi.  Itkettää, mutta se itku  on syvällä sisällä,  eikä se pääse ulos.  Se tuntuu kouristuksena,  se satuttaa ja on pakko huutaa,  koska sattuu niin paljon.  Ahdistaa, koko keho on kipeä. Otan peiton ja kiedon sen tiukasti ympärilleni ja odotan, että tää päivä on pian eilinen päivä.

My diary  Miten entisistä asioista tuli asioita,  jotka ahdistavat?  Miten muistoista tuli muistoja,  joita ei halua muistaa?  Miten menneisyydestä  tuli taakka?  Taakka,  joka satuttaa syvältä  sielua myöten.  Miten minusta tuli tällainen?  Minusta tuli ihminen,  joka on ääriään myöten täynnä haavoja.  Haavoja,  jotka välillä paranevat. Kunnes tulee  se hetki,  kun muistan kaiken.  Muistan liian paljon ja jokainen parantunut haava  repeää auki.  Ja ne haavat kirvelevät ja satuttavat syvältä.  Niin syvältä,  etten tiennyt, että minussa  on niin syvä kohta.

My diary  Älä sano minulle: -kyllä se siitä -ylös ulos ja lenkille -ota itseäsi niskasta kiinni -lähde lenkille, metsään -aloita jokin harrastus -et kyllä näytä masentuneelta -mikä masennus sulla muka -lopeta murehtiminen, ajattele   positiivisia asioita -sullahan on kaikki hyvin -entäpä minä, minä se vasta   masentunut olenkin -et sä mitään terapiaa tarvitse -ihmisten ilmoille vaan -sähän näytät hyvältä Luuletko, etten ole tehnyt tätä kaikkea? Luuletko, etten ole yrittänyt tätä kaikkea? Luutetko, että huvikseen olen tällainen? Että minusta tuli tällainen, koska en yrittänyt? Masennus, raskas sairaus. Niin raskas, että olin luovuttaa. Masennus, se tekee maailman mustaksi ja ahdistavaksi. Se vie kaiken ilon ja kauniin elämästäsi. Masennus, en kutsunut sitä elämääni, en halunnut sitä elämääni. Se tuli lupaa kysymättä. Niin kuitenkin tapahtui ja siitä tuli elinikäinen seuralaiseni.