Solujen helinää

My diary 

Lääkitys. 
Mitä tapahtuu,
jos vähennän lääkitystä?

Äärimmäisen houkutteleva ajatus.

Miksi?

Koska elämä on liian
tasaista ja ällöttävän tylsää.

No okei,
ehkä välillä vähän ahdistaa,
mutta se menee pian ohi.

Tylsää ja typerää elämää.

Mutta sitähän olen toivonut
kaikkina niinä kertoina,
kun masennus on pitänyt
otteessaan ja hallinnut elämääni.

Älytöntä.

Miksi en ole tyytyväinen
tähän tilanteeseen,
tähän mielentilaan?

Miksi?

No siksi, koska on niin
helvetin tylsää!

Mitään ei tapahdu,
jumitan vaan tässä
tylsässä elämässäni.

Pyörittelen pilleripurkkeja
käsissäni ja otan kasasta
yhden purkin erilleen.

Mitähän tapahtuu,
jos lopetan sen käytön?

Tuleeko masennus takaisin?

Joudunko jälleen mustaan,
ahdistavaan masennuskuoppaan?

Masennus minua eniten pelottaa,
koska masennus on kamala sairaus!

Siitä huolimatta mietin,
mitä tapahtuu,
jos vähennän lääkitystä?

My diary 

Vihasin sinua,
mutta vihasinkin itseäni.

Halusin satuttaa sinua, 
mutta satutinkin itseäni. 

Pyysin sinulta rakkautta, 
mutta käänsit minulle selkäsi. 

Kätesi, jotka ennen rakastivat,  muuttuivat koviksi ja ne löivät. 

Halusin tappaa sinut, 
mutta yritinkin tappaa itseni. 

Pidit minusta kiinni,  mutta minä pääsin pakoon. 
Olin vapaa ja kuitenkin vanki. 
Olin vankina mustassa kuilussa  ja se kuilu oli täynnä  vihaa ja tuskaa,  ahdistusta ja masennusta.
Ja minuun sattui.  Olin rikki, olin hajalla. 
Mutta minä elin,  kaikesta huolimatta minä elin  ja lopulta eheydyin. 
Olin täynnä arpia  ja minä rakastin  jokaista arpeani,  koska ne kertoivat  pimeydestä,  josta minä selvisin. 

My diary 

Saanko kiukutella? 
Saanko olla paska ihminen? 
Jos ei huvita  niin ei huvita,  mitä väliä. 
Saanko valittaa?  Saanko rypeä itsesäälissä? 
Mä oon huono,  epäonnistun kaikessa. Mä häpeän itseäni,  haluaisin kadota.
Saanko olla epäsosiaalinen? 
Saanko murjottaa?  Saanko myöntää,  että olen katkera? 
Olen helvetin katkera! 
Saanko vihata itseäni,  vihata kaikkia ja kaikkea? 
Tekis mieli  huutaa ja parkua.  Kirkua ja kiroilla.
Tekis mieli  heitellä tavaroita  seinille ja  paukuttaa ovia. 
Aurinkoisena päivänä  saako sanoa,  että vihaa aurinkoa?
Paska aurinko! 
Miksi ei sada?  Tulis vaan myrsky  ja ukkonen,  sais murjottaa rauhassa. 
Saanko olla paska ihminen?

My diary 

Viiniä, sitä tekee mieli.
Viikonloppuna,
keskellä viikkoa,
joka päivä.

Kesä ja helteet,
syy juoda viiniä.

Jos uskaltaisin avata
kuoharipullon,
joisin joka päivä.

Tissuttelu on petollista.
Eihän parilla lasillisella
viiniä päivittäin ole
merkitystä, eihän?

Taas on viinipullo tyhjä,
kiireesti Alkoon.

Miten ihanaa on istuskella
omalla patiolla viinilasi kädessä auringon paistaessa pilvettömältä siniseltä taivaalta.

Hiki valuu pitkin selkärankaa
ja janottaa. Lasi on tyhjä,
suunta jääkaapille ja
taas on lasi täynnä.

Pienessä sievässä on mukava olla.

Jossain sielun sopukoissa
vaanii masennus ja ahdistus.

Pieni ääni kuiskaa:
lopeta se tissuttelu,
se kostautuu, sinä tiedät sen.
Joo tiedän, enkä välitä.

Hiljennän äänen lasillisella viiniä.

Olenko jo alkoholisti?
No en tietenkään!
Tämä on täysin hallinnassa.

Muutama päivä mennyt
ilman viiniä, on aamu,
kello on puoli yhdeksän,
Alko aukeaa yhdeksältä.

Aurinko paistaa ja
hellettä luvattu,
syy juoda viiniä.

My diary 

Auto ajaa pihaan.  Kuuntelen askeleitasi.  Kuuntelen, miten paiskaat  auton oven kiinni. 
Avain kääntyy lukossa vihaisesti.  Sieppaan pojan kainaloon ja  vien hänet omaan huoneeseen. 
Otan satukirjan esille ja  alan lukemaan. 
Ryskäät tuulikaapissa,  ovi paukahtaa vihaisesti. 
Opin kuuntelemaan mielialaasi,  tiesin sen, ennen kuin näin sinut. 
Opin lukemaan erilaisia merkkejä,  ääniä, jolloin tiesin,  että on parempi pysyä kauempana. 
Sait purkaa pahimman raivon ja  vihasi johonkin muuhun  kuin perheeseesi. 
Nuorimmainen oireili  jo pari kolme vuotiaana  kodin kireään tunnelmaan. 
Tajusin asian, kun lapsi alkoi  paiskomaan ovia. 
Kysyin ihmeissäni: mitä teet?  Vastaus oli: koska isikin tekee näin. 
Erosin lasten isästä 11 vuotta sitten. 
Pelastin itseni ja lapseni. 
Selvisin, mutta en ilman traumoja.  Yksi niistä on tietynlaiset äänet.  Ovien pauke, avainten kilinä,  tietynlainen äänen sävy. 
Niitä on enemmänkin,  mutta en halua niitä muistella.
Olen täynnä menneisyyden tra…

My diary 
Mulla menee nyt lujaa. 
Olen täynnä levotonta energiaa.  Ei nukuta, en halua nukkua. 
Kesäyö.
Istun sohvalla, radiosta kuuluu suomipoppia, kesä haisee vihreältä  ja minä olen lennossa. 
Juoksen pitkin nurmikkoa.  Pihlajat tuoksuu makealta,  yö on täynnä ääniä,  luonnon ääniä. 
Vedän talvisukat pois jaloistani  ja astun nurmikolle.  Paljaiden jalkojen alla on  raikas vihreä olo.  Hassu tunne. 
Kesäyö. 
Luonto on hetken hiljaa.  Heiluttelen varpaita,  ruohikko on täynnä kastepisaroita. 
Pää on kevyt, huolet poissa.  Ajatukset vilisee ja naurattaa. 
Ehkä tämä on hypomaniaa,  tai ehkä ei. Ketä kiinnostaa,  ei ainakaan minua.
Tekis mieli heittää kärrynpyöriä. 
Kesäyö  ja tämä hullu ja villi olo.  Haluan sen jatkuvan. 
Kierroksia on liikaa,  mutta en välitä enkä murehdi. 
Tää loppuu jossain vaiheessa  ja putoan korkealta ja kovaa. 
Nyt on kesäyö,  nyt saa juosta ja nauraa. 

My diary 
Hyi että on taas paha olo! 
Olin viikonlopun tyttären  kanssa ratsastuskisoissa hevosenhoitajana. 
Oli kyllä superihanaa! 
Niissä hommissa unohtuu  ahdistus, masennus ja  oma paska elämä.
Niin terapeuttista ja  nyt tuntuu kuin olisi  krapula, henkinen krapula. 
Ihan kamalaa pudota  takaisin ahdistuksen ja  masennuksen maailmaan. 
Ahdistus tuntuu  fyysisenä pahoinvointina,  kurkkuun nousee taas  tuttu ahdistuspala. 
Selailen viikonloppuna  otettuja kuvia, ne lohduttaa. 
Rakastan hevosenhajua! 
Hevosen harjaaminen  on äärimmäisen terapeuttista. 
Hevonen on niin upea  ja kaunis eläin. 
Tarraudun viikonlopun  tunnelmaan ja yritän torjua  pahan olon ja ahdistuksen. 
Paluu arkeen ja omaan  masennuskuplaan  on raskasta. 
Henkinen krapula,  en tätä tunnetta, olotilaa,  osaa muuten kuvata.

Tyyni ulkoapäin, myrskyisä sisältäpäin. 
Näet ulkokuoreni ja  kuvittelet tuntevasi. 
Myrskyn raivotessa,  hengitän hiljaa,  etkä sinä huomaa,  miten minuun sattuu. 

Solujen helinää,  sitä minä kuulin,  kaiken melun  ja  hälinän keskellä. 
Solujen helinää,  jossain syvällä sisälläni,  kaiken pelon  ja  ahdistuksen keskellä.
Solujen helinää,  kilisevää, repaleista ääntä,  säröjä täynnä. 
Ja sitten,  tunsin kuinka  kyyneleet  tulivat. 

My diary 
Sisuksia repii, ahdistaa. 
Kurkussa on tunne,  että siellä on möykky,  ahdistusmöykky. 
Mieliala on alkanut  kuin varkain hiipimään  masennusta kohti. 
Kesä on kauneimmillaan  ja minusta tuntuu pahalta,  kipeältä. Sieluun sattuu. 
Vielä ei paha olo ole  täysillä kimpussa,  toimintakykyä on jäljellä. 
Olen muutaman päivän välein  saanut itseni liikkeelle ja lenkille. 
Lenkin alussa tuntuu,  että tulee paniikkikohtaus  ja se lyö jalat alta. 
Tahdonvoimalla  saan sen kuitenkin  torjuttua ja pystyn  jatkamaan lenkkiäni. 
Lenkin jälkeen on hyvä olo  ja olen tyytyväinen itseeni. 
Yritän pitää itseni positiivisena  ja pitämään ahdistuksen siedettävänä. Se onnistuu, toistaiseksi. 
Masennus on niin  pirullinen sairaus,  että se sieppaa sinut  kynsiinsä, vaikka kuinka  yrität rimpuilla vastaan. 
Tällä hetkellä olen kuitenkin  vähän vahvempi kuin masennus. 

My diary 
Väsyttää tällä hetkellä. 
Kuitenkin olen jaksanut  käydä ulkoilemassa ja  kuvaamassa kevään tuloa  ja ihmettelemässä  luonnon kauneutta. 
Laitan tähän kuvia kaikesta siitä ihanasta,  mitä luonnossa nyt tapahtuu. 
Palataan kun taas jaksan. ❤❤

My diary 

Olen miettinyt, voiko itsemurhayrityksistä kirjoittaa. 
Saako niistä kirjoittaa? 
Voiko kertoa,  että on yrittänyt  tappaa itsensä,  että on harkinnut sitä  monet kerrat? 
Että on pakonomaisesti  ajatellut ja suunnitellut  itsemurhaa. 
On ajatellut ja suunnitellut,  miten sen tekisi,  miten toteuttaisi. 
Kun elämässä on ollut  niin synkkiä hetkiä,  niin kipeitä hetkiä,  ettei ole nähnyt muuta  vaihtoehtoa  kuin itsensä tappaminen. 
Kun kaikki on ollut  mustaa ja ahdistavaa. 
Kun on ollut  itsensä kanssa  niin hukassa,  että ainoa vaihtoehto  on ollut yrittää itsemurhaa. 
Minun on ollut  aina vaikeaa puhua itsemurhayrityksistäni. 
Olen hävennyt niitä suunnattomasti.
Terapiassakin niistä puhuminen  on ollut vaikeaa häpeän takia.  On vaikeaa palata niihin hetkiin,  jolloin elämääni ei mahtunut  muita ajatuksia kuin itsemurha. 
On vaikea palata hetkiin,  jolloin olin rikki ja särkynyt,  enkä jaksanut enää elää. 
Onneksi sain silloin apua,  sain hoitoa ja tunti tunnilta  päivä kerrallaan opin taas elämään, halusin taas…

My diary 
Aamuja sisuksia  repiimasennus.
Päässä pyörii ajatuksia,  joita yrittää nielaista,  että ne häviäisivät. 
Kuva peilissäällöttää, itsetunto on nollassa. 
Olemus oli hoikempi  hetken, 10 kiloa putosi.  Puolet on tullut takaisin.
Raivosyöminen. Koko ajan pitää jotain pureskella: näkkäriä, hapankorppuja,  riisikakkuja, suklaata,  kovia karkkeja. 
Ihan mitä tahansa,  mitä voi purra. 
Huusholli on täynnä  kissankarvaa ja villakoirat  juoksee pitkin lattioita. 
Voi paska!
Ahdistus kurkkii olkapäällä  ja tökkii niin että sattuu.
Terapia. Se loppui.  Nyt pelottaa,  koska tuntuu tältä. 
Tuntuu, etten selviä  ilman apua.
Miksi en selviä? Miksi, miksi, miksi?!
Eikö se riitä,  että on käynyt terapiassa vuodesta 2007 lähtien?
Eikö se riitä,  että on välillä kunnossa  ja terapia lopetetaan? 
Miksi romahdan? 
Vaikka illat valostuu,  luonto alkaa vihertää  ja linnut laulaa,  mieliala vaan painuu  alemmaksi ja alemmaksi.
Ei vaan pysty  eikä kykene. 
Aamu ja sisuksia repii masennus. 

My diary 
Yö oli jälleen täynnä painajaisia. Säpsähtelin hereille, leijailin unen ja valveen rajalla. 
Olin peloissani, kauhuissani.  Kuulin risahduksia ja  kolinaa alakerrasta.  Sieltä huokui paha. 
Pelkäsin, että se paha hiipii portaita pitkin  hitaasti yläkertaan. 
Välillä paha istui sängyn laidalla. 
Yritin paeta peiton alle  ja sulkea äänet pois mielestäni. 
Rauhoittelin epätoivoisesti  itseäni: mene pois, päästä minut. 
Ei siellä ole ketään,  ei siellä ole mitään pahaa,  pelottavaa. 
Kun taas nukahdin,  painajaiset palasivat.

My diary 
Tänä aamuna on levoton olo. Kahvi sai aikaan "pärinät"  kuten nuoriso sanoo. 
Lihaksissa ja kehossa  on pientä värinää ja  kädet tärisee. 
Reagoin ärsykkeisiin  voimakkaasti, normaalia voimakkaammin. 
Yritin täyttää lääkedosettia,  mutta en pystynyt keskittymään näpertämiseen. 
Nyt aamulla on hieman  ylivirkeä olo. 
Mulla ei ole enää  tasaavaa lääkettä käytössä.  Se lopetettiin kolmisen  kuukautta sitten. 
Haittavaikutuksia oli  sen verran paljon ja  halusin lääkkeen lopettaa. 
Suu ei ole enää rutikuiva.  Ei tarvitse koko ajan juoda ja  kuljettaa vesipulloa mukana. 
Ei ole pöhnä olo. 
Lääkäri varoitteli,  että vauhti saattaa kiihtyä ja  totesi miten kevyt lääkitys  minulla on. 
Mutta ole niin helpottunut! 
Masennus on aika hyvin  aisoissa, ilmeisesti lääkitys  on nyt sopiva. 
Yleensä tähän aikaan vuodesta masennus on päällä. 
Voihan se vieläkin tulla,  mutta en sitä nyt murehdi. 

My diary 

Nyt on ollut raskaita aamuja,
inhottavia aamuja,
koska näen paljon painajaisia.

On epämiellyttävää herätä
ahdistavaan tunteeseen.

Unissa on hyvin
intensiivinen tunnelma.

Herään, kun unen tunnelma
muuttuu liian ahdistavaksi.

Herään, kun yritän juosta pakoon
ja huomaan, että se on mahdotonta.

Herään ja tunnen ahdistuksen, sisälläni, mielessäni, kehossani.

Painajaisissa esiintyy ihmisiä,
jotka tavalla tai toisella
ovat satuttaneet.

Ihmisiä, jotka haluaa unohtaa
ja ihmisiä, jotka olen unohtanut
ja nyt he tulevat
kummittelemaan uniin.

Vaikka herään pari kertaa,
painajaiset jatkuvat,
kun nukahdan uudestaan.

Pahimmat unet ovat niitä,
joissa on yhtä aikaa ihmisiä,
joista on jäänyt traumoja.
He ikään kuin vyöryvät uneen.

Ihmettelen unessa kuinka he
voivat olla täällä yhtä aikaa,
eiväthän he tunne toisiaan.

Aamu.
Herään ahdistavaan tunteeseen.

Painajaiset.
Ne piinasivat taas.

Miten monta viikkoa
tätä on jatkunut?

Miten monta viikkoa
painajaiset vielä jatkuvat?

Makaan hetken peittoon
k…

My diary 

Minulla on paljon ihania
muistoja lapsuuden vapuista.

Silloin kokoonnuttiin
perheen kanssa yhteen.

Sima oli valmiina ja
munkit paistettu.
Kävimme vappulounaalla ja
joka vappu ostettiin meille
lapsille omat vappupallot.

Kaipaan lapsuuden vappuja.

Vanhempani eivät
enää ole rinnallani, mutta
sitäkin rakkaimpana
sydämessä, muistoissa.

Vappu on joulun jälkeen
se aika, jolloin mieleeni nousee
haikeus ja ikävä.

Nyt vietän ihan omanlaistani
vappua oman perheeni kanssa. 

Iloista vappua!