Solujen helinää

My diary

Miltä tänään tuntuu, mitkä fiilikset?



Levotonta, paniikin tuntua, rauhattomuutta, ruokahalun vähenemistä, puuhakkuutta, virkeyttä. Jonkin asteista ahdistunneisuuttakin on havaittavissa.

On yhdeksäs päivä uuden lääkkeen aloituksesta ja toisen lääkkeen asteittaisesta lopetuksesta, menossa purkuohjelma, jossa vähennetään lääkettä hitaasti kahden viikon välein, siten estetään pahimmat haittavaikukset. Keho tuntuu reagoivan aika voimakkaasti.

Tässä on aikaisempi kirjoitus siitä, minkälaisia oireita lääkkeistä on ollut ja kuinka elämää häiritseviä ne ovat:
Lääkkeiden haittavaikutukset

Yöt ovat levottomia, heräilen ja illalla nukahtaminen on vaikeaa levottomuuden takia. Päässä pyörii asioita, joita suunnittelen tekeväni seuraavana päivänä, teen to do -listaa. Jonkinasteista vauhtia on havaittavissa. Ei kuitenkaan hypomaniaa.

Oireiden pitäisi vähitellen loppua elimistön tottuessa muutoksiin ja kun lopetettavan lääkkeen pitoisuudet ja vaikutukset elimistöstä loppuvat.

Olen päättänyt vi…

Pidin vielä hetken kädestäsi kiinni ja
tunsin sen lämmön ja karheuden.

Vielä hetken pidin kiinni.

En halunnut lähteä,
mutta minun oli lähdettävä
ja katsottava,
mitä on seuraavan mutkan takana.

Jos en löydä etsimääni,
tulen ehkä takaisin...ehkä.

Pidin hetken kädestäsi kiinni
ja ikävöin jo sinua.

My diary 

Tähän ikään mennessä on ehtinyt
kokea ja tehdä kaikenlaista.
On tuhansia muistoja ja tunteita käyty läpi.
On onnellisia hetkeä ja vähemmän onnellisia.

Kaikenlaisia hetkiä.

Ja sitten on niitä joita häpeää,
joita ei halua muistella, silti ne
putkahtelevat sitkeästi mieleen.

Olen tehnyt paljon noloja ja
typeriä tekoja vuosien varrella.
Kaikesta ei voi kertoa,
joistakin pystyy vähän puhumaan
ja jotkut nolot muistot on nyt valmiina jaettavaksi.

Se, että on keski-ikäinen,
ei estä tekemästä typeriä ja lapsellisia temppuja,
ainakaan minua se ei ole estänyt.

Jossain vaiheessa olin todellinen sekopää.
Se oli heti avioeron jälkeen.
Silloin oli melkoinen sekoilu vaihe päällä.

Viini virtasi ja baarielämä tuli tutuksi.
Tottakai miehet kuuluivat tiiviisti kuvioihin,
olinhan villi ja vapaa!



Välillä meni niin lujaa,
että vietiin kerran putkaan nukkumaan
pää selväksi. Se tapahtui erityisen
sekopäinsen baari-illan jälkeen.
Jaoin nuoremman naisen kanssa
valtion tarjoaman "yömajan".

S…

My diary

Tänään on kulunut 10 päivää siitä, kun lääkevaihto aloitettiin. Muisti pätkii, kadottelen tavaroita, unohtelen asioita.

Aika pelottavaa.

Unen tarve on vähentynyt ja aktiivisuus lisääntynyt. Kun uusi lääke aloitetaan, toinen lääke lopetetaan. Lopetus tehdään hitaasti haittavaikutusten minimoimiseksi.

Mulla on kovat odotukset uuden lääkkeen suhteen. Se on painoneutraali ja tarkoitus on saada painoa tippumaan, koska kolesteroliarvot ovat koholla. Sokeriarvot ovat onneksi normaalit.

Aina kun lääkitystä muutellaan, riskinä on haittavaikutukset, oli sitten kyseessä verenpainelääkitys tai diabeeteslääkitys.

Yritin soittaa aamulla hoitavalle lääkärille, koska olo on hankala ja tukala levottomuuden ja ahdistuksen vuorotellessa. No lääkäri ei ole tänään paikalla.

Mulla on kyllä lääke, jota voin käyttää tarvittaessa ahdistukseen, mutta en halua ottaa sitä, koska väsyttää niin vietävästi! Normaalisti otan sen juuri siksi yöksi.

Mietin ostaisiko viinipullon... Tiedän, ettei ole ollenkaan j…

My diary 




Itsekritiikki on ihan hyvä juttu. Se estää tekemästä typeryyksiä, homma pysyy hanskassa ja pystyt elämään normaalia elämää...niinkö?

Ei, ei se niin meni, ei todellakaan!
Mun sairaassa mielessä on sairaalloinen itsekriittisyys.
En pääse siitä eroon. Se rajoittaa elämää. Liikaa.

Se on välillä yhtä helvettiä! Mikään ei ole hyvin,
mikään ei onnistu. Elämä on yhtä pilkun niistämistä. Kontrolloit kaikkea tekemistäsi, olemistasi, ihan kaikkea!

Päässä ääni kirkuu huono huono huono! Olet ihan typerä! Haukut itseäsi. Olet ruma olet huono. Mistään ei tule mitään ja taaskaan mikään ei onnistu.



Muistelet viime viikkoa ja sitä miten mokasit
ja vannot, ettet enää ikinä tee niin, ikinä!
Korvien väli on täynnä kaaosta.
Kauhistelet tekemisiäsi, tai oikeastaan sitä mitä et tehnyt.

Miksi en taaskaan kyennyt tekemään sitä mitä piti, sitä mitä suunnittelin?

Et tee koska itsekritiikki sanelee säännöt.
Mitä jos teenkin jotain? Mitä jos oikeesti teen?

Mutta eihän se ole mahdollista, koska itsekritiik…

Minä kuvittelin olevani hyvä.
Kuvittelin olevani tärkeä ja vahva.

Kuvittelin, että olen kiinnostava ja haluttu.
Kuvittelin saavani rakkautta, lämpöä.
Kuvittelin, että kaikki on hyvin ja tulee olemaan.

Kuvittelin, niin minä kuvittelin.

Kun lopetin kuvittelemisen,
kaikki suojamuurini katosivat.
Lasikoppi, jonka olin rakentanut ympärilleni,
hajosi kovaa paukahtaen ja
terävät lasin palat satoivat päälleni.

Kuulin vain helinää.
Ihoni meni rikki tuhansista pienistä sirpaleista.
Olin kuitenkin helpottunut.
Olin vihdoin tehnyt sen.

Poistuin mukavuusalueeltani.

Pelotti, tottakai pelotti.
Olin kuitenkin onnellinen.

Sydämeni oli nyt tyhjä,
siellä oli tilaa. Se täyttyy,
kun vain annan niin tapahtua.

My diary 



Huh huh ja joo.
Ei osaa taas sanoa mitään järkevää.
Inhottava ontto olo mahassa.

Koko aamun pyörinyt päässä
aika paskat ajatukset.
Mistä hitosta ne tulee!

Ällöttää.

En osaa edes kuvailla tätä tunnetta.
Fyysinen ja psyykkinen ällötys
kuvaa ehkä parhaiten.

Lääkkeenvaihto juuri päällä,
joten nyt ei sitten tiedä tuleeko
sen takia tämä olotila.
Vai onko masennus voimistumassa.

Kirjoittaminenkin on jotenkin tahmeaa.
Lauseen pätkiä pyörii päässä.

Olen nähnyt taas villejä unia.
Pitäis kirjoittaa ne heti ylös
kun vielä muistaa.

Olispa suklaata!

No joo, taidan lopettaa
omituisen höpötyksen ja
ottaa päikkärit.



Hyvää viikonloppua! 💝

My diary

Olen nyt kärvistellyt useita kuukausia erilaisten kiusallisten ja hankalien oireiden kanssa. Todennäköisesti ne johtuvat lääkityksestä.



Ikävin oire on kipu silmissä, herään öisin repivään kipuun. Tuntuu kuin silmäluomien alla olisi hiekkapaperia ja että silmästä repeilisi palasia. Yritän avata silmät, mutta kipu estää.

Olen kokeillut monet silmätipat, -geelit ja -voiteet. Hetken helpotus, mutta ongelmaa ne ei poista. Lääkitys kuivattaa myös suuta.

Turtuneisuus on myös aika ikävää. Se, ettei mikään tunnu miltään. Tunteiden latistuminen, siten se taitaa lukea lääkkeiden haittavaikutusluettelossa.

Kävin lääkärin kanssa oireista keskustelua ja mietittiin myös Sjögrenin oireyhtymää. Osa oireista sopii... Päätettiin kuitenkin kokeilla lääkityksen muutosta.

Painonnousu on myös valtava ongelma ja sehän vaikuttaa  itsetuntoon. Vihaan peilikuvaani ja läskejäni! Ällöttää katsoa itseään peilistä.

Vyötärölihavuus altistaa metaboliselle oireyhtymälle. Pitää käydä lähiaikoina labrakokeissa.…

My diary

Istun paikoillani ja kuuntelen
menneisyyden kaikuja.



Kaikuja, kotka kuulen päässäni, kehossani.
Kaikuja, jotka haluan unohtaa.
Ne kuuluvat menneisyyteen,
niiden pitää jäädä menneisyyteen.

Ja silti kuulen, miten ne
haukkuvat minua,
miten ne sanovat,
että olen laiska, saamaton, huono!

Luulin, että voin jättää sen elämän taakseni,
ettei minun tarvitse enää olla huono.
Luulin, että pääsen siitä yli,
että minusta tulee vahva.



Tuntuu, kuin olisin edelleen se
pieni tyttö, joka ei osannut käyttäytyä
oikealla tavalla.
Tai se aikuinen, joka etsi
omaa paikkaansa elämässä,
eikä koskaan löytänyt sitä.

En pääse pakoon menneisyyden kaikuja.
Ne tarrautuvat itsepintaisesti kiinni ihooni.

Typerää, sanon itselleni.
Olet aikuinen, päästä irti, unohda.

Välillä minä unohdankin. Välillä.

Työnnän sormet korviini,
mutta eihän se mitään auta.
Kaiku on päässäni, muistoissani.

Menneisyyden kaikuja,
niitä on välillä raskasta kantaa.

Ehkä ne kuitenkin ovat tänä päivänä
hieman hiljaisempia ja vähemmin kaik…

My diary

Triggerwarning




Kuolemanpelko.
Se oli lapsena voimakas. Näin kuolemasta usein painajaisia.
Pelkäsin milloin mitäkin. Omaa kuolemaani, vanhempien kuolemaa, sotaa, maailmanloppua.

Vanhempani olivat sotaveteraaneja. Isäni lähti sotaan 17-vuotiaana ja kantoi sotatraumoja koko elämänsä.



Luulen, että osa kuolemanpelostani johtui vanhempieni sotatraumoista. Ei meillä paljoa sodasta puhuttu, sen verran kuitenkin, että se ruokki vilkasta mielikuvitustani ja herkkää mieltäni.

En koskaan puhunut vanhemmilleni kuolemanpelostani tai painajaisistani. Kotonani ei tunteiltu ja häpesin itseäni. En osannut käsitellä pelkojani ja ne seurasivat vuosikymmeniä mielessäni.

Elämässäni on ajanjakso, jolloin halusin vahingoittaa itseni vakavasti. Olin itsetuhoinen. En enää löytänyt ulospääsyä ongelmistani. Tuli romahdus, tuli masennus, tuli epätoivo. En jaksanut enää elää, enkä osannut hakea apua. Halusin vain, että tuska häviää, että minä häviän. Silloin en pelännyt kuolemaa. Onneksi sain lopulta apua …