Haittavaikutuksista, diagnoosilla vaikea masennus

My diary

Pelästyin.

Pelkästyin, että olen putoamassa masennuskuoppaani. Niin kummallinen on oloni tällä hetkellä. Päässä pyörii ristiriitaisia ajatuksia,  ristiriitaisia tunteita. Ärsyttää, väsyttää, hermostuttaa ja ahdistaakin, mutta ihan vähän.

Kieli.

Kieli tuntuu suussani suuremmalta kuin tavallisesti. Se myös ikään kuin sykkii. Luin uuden lääkkeen haittavaikutukset (taas) ja onhan siellä kielioireet. Siellä mainitaan harvinaisena haittavaikutuksena mm. kielen turpoaminen, kielen turvotus.

Puheen puuroutuminen.

Poika kysyi, onko suussani jotain, koska puhun oudosti. Huomaan puheen puuroutumisen itsekin. (Myös puheen häiriöt mainitaan haittavaikutuksissa). Vähän nämä oireet säikäytti. Onko ne mahdollisesti vaarallisia? Paheneeko ne? Meneekö ajan kanssa ohi?

Soittoaika.

Kerroin oireista terapeutille. Lääkäri soittaa minulle 9.3. Mutta jos oireet pahenevat tai eivät mene ohi, sovittiin, että soitan lääkärille sitä ennen.

Outo olo.

Kerroin myös omituisesta olosta, jota en osaa selittää ja siitä, että nukkuminen on edelleen katkonaista vaikka unilääke on tilapäisesti käytössä.

Reseptorit.

Oireet johtuvat  lääkevaihdosta (niin tietenkin). Uusi lääke vaikuttaa eri reseptoreihin ja koska vanha lääke vielä käytössä, vaikkakin pienellä annoksella, reseptorit eivät tiedä, miten toimitaan. Vähän hölmösti omin sanoin kerrottuna, mutta jotain sinnepäin mun päässä nyt tapahtuu.

Ilman lääkettä...

Jos lääkitystä muutetaan taas, en ehkä jaksa ja kestä mahdollisia uusia haittavaikutuksia. Pärjäisiköhän sitä kuitenkin ilman...uskaltaisikohan ehdottaa ajatuksesta lääkärille...





Kommentit

  1. Voi kun osaisin sanoa jotain hyödyllistä...

    Toivottavasti sinulla on fiksu lääkäri - sellaisen kanssa voi hyvin puhua siitä, voisiko kokeilla olla ilman lääkkeitä.

    Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Jotkut päivät vaan on hankalia, mutta eiköhän tää taas tästä kirkasti.
      Mukavaa päivää sinulle! :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! ❤

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lääkkeiden haittavaikutukset, diagnoosilla vaikea masennus

Vieroitusoireita, diagnoosilla vaikea masennus

Kadonnut elämänhalu, diagnoosilla vaikea masennus

Oikea sairausko?

Osastolla, diagnoosilla: vaikea masennus

Romahdus, diagnoosilla vaikea masennus

Soitit taas, diagnoosilla vaikea masennus

Yksinäisyys, diagnoosilla vaikea masennus

Rakas äitini

Painajaisia, diagnoosilla vaikea masennus