Solujen helinää

My diary 

Olen miettinyt, voiko itsemurhayrityksistä kirjoittaa. 
Saako niistä kirjoittaa? 
Voiko kertoa,  että on yrittänyt  tappaa itsensä,  että on harkinnut sitä  monet kerrat? 
Että on pakonomaisesti  ajatellut ja suunnitellut  itsemurhaa. 
On ajatellut ja suunnitellut,  miten sen tekisi,  miten toteuttaisi. 
Kun elämässä on ollut  niin synkkiä hetkiä,  niin kipeitä hetkiä,  ettei ole nähnyt muuta  vaihtoehtoa  kuin itsensä tappaminen. 
Kun kaikki on ollut  mustaa ja ahdistavaa. 
Kun on ollut  itsensä kanssa  niin hukassa,  että ainoa vaihtoehto  on ollut yrittää itsemurhaa. 
Minun on ollut  aina vaikeaa puhua itsemurhayrityksistäni. 
Olen hävennyt niitä suunnattomasti.
Terapiassakin niistä puhuminen  on ollut vaikeaa häpeän takia.  On vaikeaa palata niihin hetkiin,  jolloin elämääni ei mahtunut  muita ajatuksia kuin itsemurha. 
On vaikea palata hetkiin,  jolloin olin rikki ja särkynyt,  enkä jaksanut enää elää. 
Onneksi sain silloin apua,  sain hoitoa ja tunti tunnilta  päivä kerrallaan opin taas elämään, halusin taas…

My diary 
Aamuja sisuksia  repiimasennus.
Päässä pyörii ajatuksia,  joita yrittää nielaista,  että ne häviäisivät. 
Kuva peilissäällöttää, itsetunto on nollassa. 
Olemus oli hoikempi  hetken, 10 kiloa putosi.  Puolet on tullut takaisin.
Raivosyöminen. Koko ajan pitää jotain pureskella: näkkäriä, hapankorppuja,  riisikakkuja, suklaata,  kovia karkkeja. 
Ihan mitä tahansa,  mitä voi purra. 
Huusholli on täynnä  kissankarvaa ja villakoirat  juoksee pitkin lattioita. 
Voi paska!
Ahdistus kurkkii olkapäällä  ja tökkii niin että sattuu.
Terapia. Se loppui.  Nyt pelottaa,  koska tuntuu tältä. 
Tuntuu, etten selviä  ilman apua.
Miksi en selviä? Miksi, miksi, miksi?!
Eikö se riitä,  että on käynyt terapiassa vuodesta 2007 lähtien?
Eikö se riitä,  että on välillä kunnossa  ja terapia lopetetaan? 
Miksi romahdan? 
Vaikka illat valostuu,  luonto alkaa vihertää  ja linnut laulaa,  mieliala vaan painuu  alemmaksi ja alemmaksi.
Ei vaan pysty  eikä kykene. 
Aamu ja sisuksia repii masennus. 

My diary 
Yö oli jälleen täynnä painajaisia. Säpsähtelin hereille, leijailin unen ja valveen rajalla. 
Olin peloissani, kauhuissani.  Kuulin risahduksia ja  kolinaa alakerrasta.  Sieltä huokui paha. 
Pelkäsin, että se paha hiipii portaita pitkin  hitaasti yläkertaan. 
Välillä paha istui sängyn laidalla. 
Yritin paeta peiton alle  ja sulkea äänet pois mielestäni. 
Rauhoittelin epätoivoisesti  itseäni: mene pois, päästä minut. 
Ei siellä ole ketään,  ei siellä ole mitään pahaa,  pelottavaa. 
Kun taas nukahdin,  painajaiset palasivat.

My diary 
Tänä aamuna on levoton olo. Kahvi sai aikaan "pärinät"  kuten nuoriso sanoo. 
Lihaksissa ja kehossa  on pientä värinää ja  kädet tärisee. 
Reagoin ärsykkeisiin  voimakkaasti, normaalia voimakkaammin. 
Yritin täyttää lääkedosettia,  mutta en pystynyt keskittymään näpertämiseen. 
Nyt aamulla on hieman  ylivirkeä olo. 
Mulla ei ole enää  tasaavaa lääkettä käytössä.  Se lopetettiin kolmisen  kuukautta sitten. 
Haittavaikutuksia oli  sen verran paljon ja  halusin lääkkeen lopettaa. 
Suu ei ole enää rutikuiva.  Ei tarvitse koko ajan juoda ja  kuljettaa vesipulloa mukana. 
Ei ole pöhnä olo. 
Lääkäri varoitteli,  että vauhti saattaa kiihtyä ja  totesi miten kevyt lääkitys  minulla on. 
Mutta ole niin helpottunut! 
Masennus on aika hyvin  aisoissa, ilmeisesti lääkitys  on nyt sopiva. 
Yleensä tähän aikaan vuodesta masennus on päällä. 
Voihan se vieläkin tulla,  mutta en sitä nyt murehdi. 

My diary 

Nyt on ollut raskaita aamuja,
inhottavia aamuja,
koska näen paljon painajaisia.

On epämiellyttävää herätä
ahdistavaan tunteeseen.

Unissa on hyvin
intensiivinen tunnelma.

Herään, kun unen tunnelma
muuttuu liian ahdistavaksi.

Herään, kun yritän juosta pakoon
ja huomaan, että se on mahdotonta.

Herään ja tunnen ahdistuksen, sisälläni, mielessäni, kehossani.

Painajaisissa esiintyy ihmisiä,
jotka tavalla tai toisella
ovat satuttaneet.

Ihmisiä, jotka haluaa unohtaa
ja ihmisiä, jotka olen unohtanut
ja nyt he tulevat
kummittelemaan uniin.

Vaikka herään pari kertaa,
painajaiset jatkuvat,
kun nukahdan uudestaan.

Pahimmat unet ovat niitä,
joissa on yhtä aikaa ihmisiä,
joista on jäänyt traumoja.
He ikään kuin vyöryvät uneen.

Ihmettelen unessa kuinka he
voivat olla täällä yhtä aikaa,
eiväthän he tunne toisiaan.

Aamu.
Herään ahdistavaan tunteeseen.

Painajaiset.
Ne piinasivat taas.

Miten monta viikkoa
tätä on jatkunut?

Miten monta viikkoa
painajaiset vielä jatkuvat?

Makaan hetken peittoon
k…