Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2020.

Jos vähennän lääkitystä, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Lääkitys. 
Mitä tapahtuu,
jos vähennän lääkitystä?

Äärimmäisen houkutteleva ajatus.

Miksi?

Koska elämä on liian
tasaista ja ällöttävän tylsää.

No okei,
ehkä välillä vähän ahdistaa,
mutta se menee pian ohi.

Tylsää ja typerää elämää.

Mutta sitähän olen toivonut
kaikkina niinä kertoina,
kun masennus on pitänyt
otteessaan ja hallinnut elämääni.

Älytöntä.

Miksi en ole tyytyväinen
tähän tilanteeseen,
tähän mielentilaan?

Miksi?

No siksi, koska on niin
helvetin tylsää!

Mitään ei tapahdu,
jumitan vaan tässä
tylsässä elämässäni.

Pyörittelen pilleripurkkeja
käsissäni ja otan kasasta
yhden purkin erilleen.

Mitähän tapahtuu,
jos lopetan sen käytön?

Tuleeko masennus takaisin?

Joudunko jälleen mustaan,
ahdistavaan masennuskuoppaan?

Masennus minua eniten pelottaa,
koska masennus on kamala sairaus!

Siitä huolimatta mietin,
mitä tapahtuu,
jos vähennän lääkitystä?



Minä rakastin jokaista arpeani, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Vihasin sinua,
mutta vihasinkin itseäni.

Halusin satuttaa sinua, 
mutta satutinkin itseäni. 

Pyysin sinulta rakkautta, 
mutta käänsit minulle selkäsi. 

Kätesi, jotka ennen rakastivat,  muuttuivat koviksi ja ne löivät. 

Halusin tappaa sinut, 
mutta yritinkin tappaa itseni. 

Pidit minusta kiinni,  mutta minä pääsin pakoon. 
Olin vapaa ja kuitenkin vanki. 
Olin vankina mustassa kuilussa  ja se kuilu oli täynnä  vihaa ja tuskaa,  ahdistusta ja masennusta.
Ja minuun sattui.  Olin rikki, olin hajalla. 
Mutta minä elin,  kaikesta huolimatta minä elin  ja lopulta eheydyin. 
Olin täynnä arpia  ja minä rakastin  jokaista arpeani,  koska ne kertoivat  pimeydestä,  josta minä selvisin. 





Saanko olla paska ihminen, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Saanko kiukutella? 
Saanko olla paska ihminen? 
Jos ei huvita  niin ei huvita,  mitä väliä. 
Saanko valittaa?  Saanko rypeä itsesäälissä? 
Mä oon huono,  epäonnistun kaikessa. Mä häpeän itseäni,  haluaisin kadota.
Saanko olla epäsosiaalinen? 
Saanko murjottaa?  Saanko myöntää,  että olen katkera? 
Olen helvetin katkera! 
Saanko vihata itseäni,  vihata kaikkia ja kaikkea? 
Tekis mieli  huutaa ja parkua.  Kirkua ja kiroilla.
Tekis mieli  heitellä tavaroita  seinille ja  paukuttaa ovia. 
Aurinkoisena päivänä  saako sanoa,  että vihaa aurinkoa?
Paska aurinko! 
Miksi ei sada?  Tulis vaan myrsky  ja ukkonen,  sais murjottaa rauhassa. 
Saanko olla paska ihminen?


Syy juoda viiniä, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Viiniä, sitä tekee mieli.
Viikonloppuna,
keskellä viikkoa,
joka päivä.

Kesä ja helteet,
syy juoda viiniä.

Jos uskaltaisin avata
kuoharipullon,
joisin joka päivä.

Tissuttelu on petollista.
Eihän parilla lasillisella
viiniä päivittäin ole
merkitystä, eihän?

Taas on viinipullo tyhjä,
kiireesti Alkoon.

Miten ihanaa on istuskella
omalla patiolla viinilasi kädessä auringon paistaessa pilvettömältä siniseltä taivaalta.

Hiki valuu pitkin selkärankaa
ja janottaa. Lasi on tyhjä,
suunta jääkaapille ja
taas on lasi täynnä.

Pienessä sievässä on mukava olla.

Jossain sielun sopukoissa
vaanii masennus ja ahdistus.

Pieni ääni kuiskaa:
lopeta se tissuttelu,
se kostautuu, sinä tiedät sen.
Joo tiedän, enkä välitä.

Hiljennän äänen lasillisella viiniä.

Olenko jo alkoholisti?
No en tietenkään!
Tämä on täysin hallinnassa.

Muutama päivä mennyt
ilman viiniä, on aamu,
kello on puoli yhdeksän,
Alko aukeaa yhdeksältä.

Aurinko paistaa ja
hellettä luvattu,
syy juoda viiniä.




Viha, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 

Auto ajaa pihaan.  Kuuntelen askeleitasi.  Kuuntelen, miten paiskaat  auton oven kiinni. 
Avain kääntyy lukossa vihaisesti.  Sieppaan pojan kainaloon ja  vien hänet omaan huoneeseen. 
Otan satukirjan esille ja  alan lukemaan. 
Ryskäät tuulikaapissa,  ovi paukahtaa vihaisesti. 
Opin kuuntelemaan mielialaasi,  tiesin sen, ennen kuin näin sinut. 
Opin lukemaan erilaisia merkkejä,  ääniä, jolloin tiesin,  että on parempi pysyä kauempana. 
Sait purkaa pahimman raivon ja  vihasi johonkin muuhun  kuin perheeseesi. 
Nuorimmainen oireili  jo pari kolme vuotiaana  kodin kireään tunnelmaan. 
Tajusin asian, kun lapsi alkoi  paiskomaan ovia. 
Kysyin ihmeissäni: mitä teet?  Vastaus oli: koska isikin tekee näin. 
Erosin lasten isästä 11 vuotta sitten. 
Pelastin itseni ja lapseni. 
Selvisin, mutta en ilman traumoja.  Yksi niistä on tietynlaiset äänet.  Ovien pauke, avainten kilinä,  tietynlainen äänen sävy. 
Niitä on enemmänkin,  mutta en halua niitä muistella.
Olen täynnä menneisyyden tra…

Kesäyö, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 
Mulla menee nyt lujaa. 
Olen täynnä levotonta energiaa.  Ei nukuta, en halua nukkua. 
Kesäyö.
Istun sohvalla, radiosta kuuluu suomipoppia, kesä haisee vihreältä  ja minä olen lennossa. 
Juoksen pitkin nurmikkoa.  Pihlajat tuoksuu makealta,  yö on täynnä ääniä,  luonnon ääniä. 
Vedän talvisukat pois jaloistani  ja astun nurmikolle.  Paljaiden jalkojen alla on  raikas vihreä olo.  Hassu tunne. 
Kesäyö. 
Luonto on hetken hiljaa.  Heiluttelen varpaita,  ruohikko on täynnä kastepisaroita. 
Pää on kevyt, huolet poissa.  Ajatukset vilisee ja naurattaa. 
Ehkä tämä on hypomaniaa,  tai ehkä ei. Ketä kiinnostaa,  ei ainakaan minua.
Tekis mieli heittää kärrynpyöriä. 
Kesäyö  ja tämä hullu ja villi olo.  Haluan sen jatkuvan. 
Kierroksia on liikaa,  mutta en välitä enkä murehdi. 
Tää loppuu jossain vaiheessa  ja putoan korkealta ja kovaa. 
Nyt on kesäyö,  nyt saa juosta ja nauraa. 

Henkinen krapula, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 
Hyi että on taas paha olo! 
Olin viikonlopun tyttären  kanssa ratsastuskisoissa hevosenhoitajana. 
Oli kyllä superihanaa! 
Niissä hommissa unohtuu  ahdistus, masennus ja  oma paska elämä.
Niin terapeuttista ja  nyt tuntuu kuin olisi  krapula, henkinen krapula. 
Ihan kamalaa pudota  takaisin ahdistuksen ja  masennuksen maailmaan. 
Ahdistus tuntuu  fyysisenä pahoinvointina,  kurkkuun nousee taas  tuttu ahdistuspala. 
Selailen viikonloppuna  otettuja kuvia, ne lohduttaa. 
Rakastan hevosenhajua! 
Hevosen harjaaminen  on äärimmäisen terapeuttista. 
Hevonen on niin upea  ja kaunis eläin. 
Tarraudun viikonlopun  tunnelmaan ja yritän torjua  pahan olon ja ahdistuksen. 
Paluu arkeen ja omaan  masennuskuplaan  on raskasta. 
Henkinen krapula,  en tätä tunnetta, olotilaa,  osaa muuten kuvata.



Myrskyisä sisältäpäin

Kuva
Tyyni ulkoapäin, myrskyisä sisältäpäin. 
Näet ulkokuoreni ja  kuvittelet tuntevasi. 
Myrskyn raivotessa,  hengitän hiljaa,  etkä sinä huomaa,  miten minuun sattuu. 

Solujen helinää

Kuva
Solujen helinää,  sitä minä kuulin,  kaiken melun  ja  hälinän keskellä. 
Solujen helinää,  jossain syvällä sisälläni,  kaiken pelon  ja  ahdistuksen keskellä.
Solujen helinää,  kilisevää, repaleista ääntä,  säröjä täynnä. 
Ja sitten,  tunsin kuinka  kyyneleet  tulivat. 

Ahdistusmöykky, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary 
Sisuksia repii, ahdistaa. 
Kurkussa on tunne,  että siellä on möykky,  ahdistusmöykky. 
Mieliala on alkanut  kuin varkain hiipimään  masennusta kohti. 
Kesä on kauneimmillaan  ja minusta tuntuu pahalta,  kipeältä. Sieluun sattuu. 
Vielä ei paha olo ole  täysillä kimpussa,  toimintakykyä on jäljellä. 
Olen muutaman päivän välein  saanut itseni liikkeelle ja lenkille. 
Lenkin alussa tuntuu,  että tulee paniikkikohtaus  ja se lyö jalat alta. 
Tahdonvoimalla  saan sen kuitenkin  torjuttua ja pystyn  jatkamaan lenkkiäni. 
Lenkin jälkeen on hyvä olo  ja olen tyytyväinen itseeni. 
Yritän pitää itseni positiivisena  ja pitämään ahdistuksen siedettävänä. Se onnistuu, toistaiseksi. 
Masennus on niin  pirullinen sairaus,  että se sieppaa sinut  kynsiinsä, vaikka kuinka  yrität rimpuilla vastaan. 
Tällä hetkellä olen kuitenkin  vähän vahvempi kuin masennus.