Viha, diagnoosilla vaikea masennus
Auto ajaa pihaan.
Kuuntelen askeleitasi.
Kuuntelen, miten paiskaat
auton oven kiinni.
Avain kääntyy lukossa vihaisesti.
Sieppaan pojan kainaloon ja
vien hänet omaan huoneeseen.
Otan satukirjan esille ja
alan lukemaan.
Ryskäät tuulikaapissa,
ovi paukahtaa vihaisesti.
Opin kuuntelemaan mielialaasi,
tiesin sen, ennen kuin näin sinut.
Opin lukemaan erilaisia merkkejä,
ääniä, jolloin tiesin,
että on parempi pysyä kauempana.
Sait purkaa pahimman raivon ja
vihasi johonkin muuhun
kuin perheeseesi.
Nuorimmainen oireili
jo pari kolme vuotiaana
kodin kireään tunnelmaan.
Tajusin asian, kun lapsi alkoi
paiskomaan ovia.
Kysyin ihmeissäni: mitä teet?
Vastaus oli: koska isikin tekee näin.
Erosin lasten isästä 11 vuotta sitten.
Pelastin itseni ja lapseni.
Selvisin, mutta en ilman traumoja.
Yksi niistä on tietynlaiset äänet.
Ovien pauke, avainten kilinä,
tietynlainen äänen sävy.
Niitä on enemmänkin,
mutta en halua niitä muistella.
Olen täynnä menneisyyden traumoja. Kannan niitä aina mukanani,
mutta onneksi ne ovat alkaneet haalistua.
En ajattele niitä enää
päivittäin, en edes viikottain.
Sinä paska satutit!
Vihaan sinua!
Miten helpottunut olenkaan,
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit! ❤