Viha, diagnoosilla vaikea masennus

My diary 

Auto ajaa pihaan. 

Kuuntelen askeleitasi. 

Kuuntelen, miten paiskaat 

auton oven kiinni. 

Avain kääntyy lukossa vihaisesti. 

Sieppaan pojan kainaloon ja 

vien hänet omaan huoneeseen. 

Otan satukirjan esille ja 

alan lukemaan. 

Ryskäät tuulikaapissa, 

ovi paukahtaa vihaisesti. 

Opin kuuntelemaan mielialaasi, 

tiesin sen, ennen kuin näin sinut. 

Opin lukemaan erilaisia merkkejä, 

ääniä, jolloin tiesin, 

että on parempi pysyä kauempana. 

Sait purkaa pahimman raivon ja 

vihasi johonkin muuhun 

kuin perheeseesi. 

Nuorimmainen oireili 

jo pari kolme vuotiaana 

kodin kireään tunnelmaan. 

Tajusin asian, kun lapsi alkoi 

paiskomaan ovia. 

Kysyin ihmeissäni: mitä teet? 

Vastaus oli: koska isikin tekee näin. 

Erosin lasten isästä 11 vuotta sitten. 

Pelastin itseni ja lapseni. 

Selvisin, mutta en ilman traumoja. 

Yksi niistä on tietynlaiset äänet. 

Ovien pauke, avainten kilinä, 

tietynlainen äänen sävy. 

Niitä on enemmänkin, 

mutta en halua niitä muistella.

Olen täynnä menneisyyden traumoja. Kannan niitä aina mukanani, 

mutta onneksi ne ovat alkaneet haalistua. 

En ajattele niitä enää 

päivittäin, en edes viikottain. 

Sinä paska satutit! 

Vihaan sinua! 

Miten helpottunut olenkaan, 

että pääsin sinusta eroon!