Solujen helinää

Ja niin minusta tuli joku toinen.  Joku toinen jota en tunne.  Olin toinen, rikkinäinen.  Joku toinen jonka sielu  on täynnä teräviä sirpaleita.  Joku jonka ajatuksia  en tunne.  Joku jonka sisäistä  elämää elää joku muu.  Joku toinen  katsoo minua peilistä.  Näen maailman  jonkun toisen silmin.  Silmien, jotka eivät ole  minun silmät.  Silmät, joissa asuu tyhjyys.  Minusta tuli joku toinen.  Ja lopulta  minusta ei tullut  edes sitä toista. 

My diary  Kirjoittaminen on ollut  harvinaisen vaikeeta.  En tiedä mistä johtuu.  Monta kertaa aloittanut ja  sitten tuleekin paha olo ja  pitää lopettaa.  Kaikki on olevinaan hyvin,  mutta oikeasti ei olekaan.  Pinnan alla vaanii musta möykky, masennus ja ahdistus möykky.  Tähän asti olen saanut pidettyä sen kurissa. Juuri ja juuri.  Näen paljon unia.  Niissä on voimakas tunnelataus.  Herään siihen, että sattuu ja ahdistaa.  Kirjoittamisen lisäksi  ihmisten ilmoille lähtö on vaikeaa.  Olen viimeisen parin kolmen viikon aikana käynyt ulkona pari kertaa.  Ei vaan kykene.  Se kyllä huolestuttaa aika paljon,  koska aktiivisuuden väheneminen ennakoi yleensä masennuksen pahenemista.  Parasta tällä hetkellä on  kietoutua vilttiin, istahtaa  sohvan nurkkaan  kissa sylissä.  Silittelen kissaa, se kehrää hiljaa.  Musta möykky menee piiloon  ja hetken aikaa on hyvä olla. 

My diary  On raskasta elää masennuksen kanssa. Mielelläni potkisin sen pois ikuisiksi ajoiksi elämästäni.  Keväällä oli aika hyvä jakso  ja kesän alussa.  Nyt mieliala on muuttunut. Ahdistaa ja masentaa. Mietin  sadannen kerran, että loppuuko tämä koskaan? Pääsenkö masennuksesta eroon? Onko se edes mahdollista? Jotenkin en usko siihen. Pitäisi usko, mutta ei pysty. Tätä on jatkunut niin kauan. Vuosia. Vaikea myöntää, mutta masennuskausi on alkanut.  Mikään ei kiinnosta. Olen linnottautunut kotiin, pelkään mennä ihmisten ilmoille. Koti on täynnä tekemättömiä töitä ja piha odottaa syyskuntoon laittamista. Väsyy jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi tehdä jotain. Masennus syö voimat ja lannistaa.  Pyörittelin yhtenä päivänä ajatusta, jos muuttaisi omin päin lääkitystä. Jättäisi ottamatta ja katsoisi, mitä tapahtuu. Järjen ääni kuitenkin varoittaa, että masennus pahenee.  Mutta silti sitä ajattelee. Ajattelee siksi, että tähän olotilaan tulisi jotain muutosta. Ihan mitä tahansa, kunhan ei

My diary  Masentaa aika paljon, enkä ole jaksanut enkä oikein pystynytkään keskittymään mihinkään. Kaikki tekeminen on tervan juontia.  Pää on täynnä inhottavia muistoja ja häpeän tunteita. Ihan paska fiilis. No tänään kuitenkin sataa vettä ihan kunnolla. Sopii oikein hyvin mun mielialaan.  Huonoja päiviä, niitä on nyt roppakaupalla. Sille ei vaan voi mitään. Vaikka kuinka yrität ajatella muuta, etsiä jotain positiivista tähän päivään, niin siihen ei kerta kaikkiaan tällä hetkellä pysty.  Masentaa vaan, mutta onneksi sataa...

On päiviä, jolloin toivoisin,  että joku olisi vierelläni.  Olisi joku, johon nojata.  Joku, jolla ei olisi  minun menneisyyttä.  Olisi vain minä,  keskeneräinen minä.  Olisi joku johon nojata. Olisi joku vierelläni.  Olisi joku. On päiviä jolloin toivoisin,  että joku olisi vierelläni. Olisi joku. 

Yhtäkkiä seisoit edessäni  ja minä romahdin.  Romahdin ja vihasin itseäni.  Vihasin, koska pääsit yllättämään,  enkä minä ollut tarpeeksi vahva.  Seisoit edessäni ja  minä vihasin sinua ja  kuitenkin vihasin itseäni.