Solujen helinää

My diary  En pysty En kykene En halua  En jaksa Ahdistaa  Sattuu Masentaa En pysty itkemään En pysty tuntemaan Olen zombie Olen kylmä Olen turta Häpeän  Vihaan Raivoan Halusin antaa periksi Olin vähällä luovuttaa  Kävin syvällä  Halusin luovuttaa  Onneksi en luovuttanut 

My diary  Että voikin olla paha olo!  Ahdistaa ja masentaa kaikki.  Päivät ovat kuin jatkuvaa vuoristorataa, josta en pääse pois. Kierrän yhä uudestaan ja uudestaan samaa reittiä.  Häpeä, se on koko ajan mielessä.  En näe muuta kuin jatkuvaa häpeää. Häpeän itseäni, häpeän elämääni, menneisyyttäni, tätä hetkeä ja tulevaa.  Jos voisin, kiskoisin kaikki paskat muistot itsestäni irti ja liiskaisin ne kenkäni korolla syvälle maahan.  Huono olo. Se pyörii ympärillä kietoutuen painavana rinnan päälle  ja salpaa hengityksen.  Ennen kuin huomaankaan, kierrän jälleen vuoristorataa ja haluaisin  kirkua joka kerta, kun alamäki alkaa. Mutta ääntäkään ei lähde,  korkeintaan pihahdus.  Avaan suklaarasian ja kuorrutan häpeäni ja ahdistukseni suklaalla. Hetken aikaa vuoristoradassa on siedettävää olla.

My diary  Ihan paska fiilis, en tykkää yhtään. Yritän epätoivon vimmalla kääntää ajatukset pois tästä mielentilasta.  Voin suorastaan pahoin.  Roikun rotkon reunalla ja mietin päästänkö irti vai huudanko apua.  Ahdistaa. Itsetunto on nollassa. Päässä pyörii ikäviä ajatuksia.  Mieleen nousee vanhoja muistoja. Muistoja, jotka haluan unohtaa.  Häpeän tunne on voimakkaana läsnä. Tuntuu, että koko eletty elämä on täynnä epäonnistumisia ja häpeää.  Paska fiilis ja ahdistaa. Päätä särkee, otan särkylääkkeen ja kaadan kahvia kuppiin. Jälleen yksi mitäänsanomaton päivä edessä. 

My diary  Huomaan ahdistuvani herkemmin.  Pinnan alla kuplii jälleen se tuttu ahdistus ja masennus möykky.  Paljon on nyt ollut kirjoituksia  rajusta koulukiusaamisesta.  En pysty niitä lukemaan.  Traumat nousevat mieleen ja  selaan aihetta käsittelevät  kirjoitukset ja uutiset nopeasti ohi.  Menneisyyteeni liittyy ikäviä tapahtumia vastaavista tilanteista. Omakohtaista ja lapseen kohdistuvaa.  En pysty niistä vielä kirjoittamaan, ehkä myöhemmin.  Kesä meni ja syksy tuli.  Sosiaalisuus on nollassa.  Ahdistaa ajatus, että pitäisi tehdä jotain, pitäisi tavata ihmisiä.  Väsyttää pelkkä ajatus.  Joskus oli ihanaa, kun tuli syksy. Puhkuin intoa ja energiaa.  Masennus lamaannutti minut.  Ei jaksa, ei pysty,  ei kykene, eikä halua.  Ehkä mun ei tarvitse,  ei tällä hetkellä.  Ei ehkä huomennakaan.  Jos vaan annan itseni olla ja  kerätä voimia. Jossain vaiheessa jaksan taas, kykenen ja pystyn. Jossain vaiheessa.