Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Haalistunut muisto

Kuva
Jonain päivänä olet vain haalistunut muisto.  Haalistunut muisto, ajatus, joka tulee yhtäkkiä mieleen ja samassa sen unohtaa.  Jonain päivänä.  Tänään muistan sinut liian hyvin. 

Yö ja minä tarvitsin sinua

Kuva
Yö Kuuntelin hengitystäsi. Nukuit ja minä valvoin,  kuten niin monena yönä.  Olit vieressäni, olit lähelläni ja kuitenkin olit kaukana. Poissa. Ulottumattomissa.  Nukuit ja minä itkin. Koska tarvitsin sinua.  Kipeästi.   Tarvitsin sinua silloin,  joskus. Kauan sitten.  Muistaakseni.  Särjit sydämeni.  Tarvitsin sinua.  Jätin sinut.

Voiko häpeään kuolla, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Mä häpeän itseäni. Häpeän ajatuksiani,  tekojani, itseäni.  Häpeän koko elämääni. Häpeän kaikkea sitä,  mikä on elämääni.  Kaikkea sitä,  mikä ei ole elämääni.  Häpeän, koska se kuitenkin  ja joka tapauksessa on mun häpeällistä elämää.  Häpeän.  Voiko häpeään kuolla?

Entäs sitten, jos ei jaksa, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Mä oon vaan niin helvetin väsynyt tähän kaikkeen.  Helvetin väsynyt omaan merkityksettömään elämään.  Väsynyt siihen, ettei jaksa.  Väsynyt siihen, että epäonnistuu ja putoaa, ja sieltä pitäisi taas nousta.  Nousta siksi: "Koska on aina noussut" .  Kai sillekin tulee raja.  Sille, ettei enää jaksa.  Entäs sitten, pitääkö hävetä, olenko epäonnistunut?  Mä en nyt jaksa.  Haluan pois. 

Joku pitäisi minusta huolta, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Olen ollut hukassa.  Ajatukseni ovat kaaoksessa.  En edes yritä kuvailla tuntemuksiani.  Viivähdin hetkeksi menneisyyteen,  siihen hetkeen, kun istuin nojatuolissa vieraassa ympäristössä ja silti tutussa.  Olin osastolla ja istuin  hiljaa kuunnellen musiikkia.  Ympäristö katosi,  äänet ympäriltä katosi.  Olin vain minä, yksin.  Ja ympärilläni oli kaaos.  Olin keskellä omaa kriisiä.  Olin keskellä jotain jossain, missä en ollut koskaan ollut.  Olin keskellä ihmisiä,  joita en tuntenut.  Olin.  Jossain.  Ja olin turvassa. Joku huolehti, joku välitti. Kysyi kuinka voit.  Olisinpa siellä, siinä hetkessä.  Joku pitäisi minusta huolta. 

Tyhjyys

Kuva
Minä silitin hetken poskeasi, otin kätesi omaan käteeni ja sanoin: hengitä. Sulje silmäsi ja hengitä.  Tyhjyys. Ja minä puhalsin tyhjyyden pois.

Minä kadotin, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Minä kadotin kyyneleet, puhdistavat suolaiset kyyneleet.  Minä kadotin lohduttavan äänen, sen äänen, joka sanoi: sinä riität.  Minä kadotin kätesi lämmön ja löysin oman kyyneleisen poskeni.  Minä kadotin sinut, sinä särjit sydämeni. Minä kadotin.  Enkä surrut. Koska löysin itseni. 

Solujen helinää

Kuva
"Minä luovutan",  ajattelit ja tunsit kuinka  maa pettää jalkojesi alla.  "Minä luovutan",  sanoit ja suljit  väsyneenä silmäsi.  "Älä luovuta",  sanoi ääni. Se kuului sisältäsi.  Se kuiskasi ja  kilisi hiljaa.  Se oli maailman suloisin ääni. Solujen helinää.  Ja pystyit taas hengittämään. 

Hauskaa vappua!

Kuva
Sää ei tänä vuonna suosinut vapunviettoa. Yllätys, yllätys.  Oma vappu oli rauhallinen. Koska korona, olemme ystävien ja tuttujen kanssa sopineet, että vietämme tämänkin vapun perhepiireissä.  Toisaalta ihan hyvä. Vointi ollut pitkään huono, enkä oikein jaksa olla sosiaalinen. Lääkitystä muutettiin, kun vihdoin ja viimein pääsin käymään psykiatrin juttusilla. Nyt katsotaan ja kuulostellaan, mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Ainakin sen verran tapahtunut, että maha on taas sekaisin lääkityksen takia.  Näillä mennään. Hyvää vappua!  Päivä kerrallaan,  viikko kerrallaan.  Välillä se,  että jaksat edes sen  minuutin hengittää  ja uskoa, että selviät.  Se riittää. Sinä selviät.

Rikkinäinen

Kuva
Siinä se lojui,  levällään,  rikkinäisenä.  Lojui unohdettuna  ja ruosteisena.  Siinä se oli.  Yritin nostaa sen,  paikata, kerätä palaset  ja liimata ne yhteen.  Mutta eihän se onnistunut.  Mikään ei sopinut,  kaikki oli rikki. Sielu. Elämä.

Mä haluun pois mun elämästä, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  On taas niin paha olo, että oksettaa. Tää viikko on ollut paska. Varsinkin eilen ja tänä aamuna olis ollut parempi, etten olisi herännyt ollenkaan. Vituttaa tää elämä. Mä taas kelaan koko ajan menneitä. Olen katkera ja vihainen ihmisille. Monille, jotka olen tuntenut. Koen, etten ole saanut tukea, kun sitä olisin tarvinnut.  Olen ollut valmis tukemaan ja auttamaan, jos sitä joku on tarvinnut. Silloinkin, kun itselläni on mennyt huonosti, on ollut paha olla.  Väsyin, paloin loppuun, sairastuin. Ahdistaa niin, että on vaikea hengittää. Ulos pitäis mennä, koska on niin hieno ilma. Mutta en kykene ja se hävettää. Toiset riemuitsevat keväästä, auringosta. Lintujen laulusta, kevään kukista. Mua vaan ahdistaa ja on paha olla.  Onneksi kukaan ei tiedä, mitä ajattelen. Onneksi kukaan ei näe, minkälaista mun elämä on.  Ei tää ole elämisen arvoista. Mä haluun pois mun elämästä. 

Pelottaa, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Mä oon ollut tosi huonossa  kunnossa jo pitkään.  Alkoi tuntumaan, että pää leviää ja menetän itseni hallinnan. Pelottava ajatus.  Epämääräisiä pelkotiloja. Kuvittelin näkeväni jotain, kuulevani jotain, tuntevani jotain. Jotain sellaista, mitä ei oikeasti ollut. Ahdistus oli kovaa, fyysistä. Se sattui, koko kroppa oli kipeä.  Ajatukset laukkasivat ja pää täyttyi muistoista. Ikävistä, pelottavista muistoista. Pahimmat ajatukset ja muistot olivat itsemurhasta. Muistot siitä, kun halusin kuolla. Halusin pois tästä tuskasta. Halusin kivun loppuvan. Muistan valtavan hädän  ja avuttomuuden.  Epätoivon. En saanut niitä muistoja  pois päästäni omin avuin  ja hain apua. Onneksi,  vaikka vaikeaa se oli. Noin kuukausi sitten lääkitystä muutettiin ja nyt alkaa vointi kohenemaan. Onneksi. Pelkäsin oikeasti, että käy huonosti.  Mitä se tarkoittaa, että  käy huonosti?  En tiedä tai osaa itsekään sitä sanoa. Tulee tunne, että en selviä. Että pelottaa. Pelkään itseäni, ajatuksiani, muistojani

Tyhjät ja yksinäiset kädet

Kuva
Kädet,  tyhjät ja yksinäiset.  Kerran ne hoivasivat  ja pitivät hyvänä.  Kerran ne saivat  rakkautta ja suudelmia.  Kädet,  kuivat ja karheat.  Ei ole ketään, joka rakastaisi. Ei ketään, jota rakastaa.  Kyyneleet.  Ne tippuvat tyhjiin käsiin,  lämpimät, suolaiset kyyneleet.  On edes jotain, mikä lämmittää. 

Järkyttävän huono olo, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Järkyttävän huono olo.  Mulla on   psykiatrille aika 23. huhtikuuta. Vasta. Jokainen päivä on yhtä tuskaa. Jokainen tunti tuntuu päivän pituiselta. Minuutti minuutilta minun on yhä vaikeampaa hengittää.  Lupasin hoitajalle, että menen päivystykseen, jos tuntuu, etten jaksa, etten omin voimin selviä. Ahdistaa. Mietin, miksi en hakenut aikaisemmin apua. Kun kävin eka kerran 7 viikkoa sitten terveyskeskuslääkärin luona, kaunistelin taas asioita, enkä saanut sanotuksi, että nyt on hätä. Olisin jo käynyt psykiatrilla ja saanut apua, jos olisin saanut suuni auki ja pyytänyt. Miten voikin olla vaikeaa myöntää, että on paha olo. Tai kyllähän sen myöntää, itselleen. Sen ääneen sanominen on vaikeaa. Siitä tulee silloin oikeasti totta ja se pelottaa.  Kaikki tuntuu kamalalta, kaikki tuntuu ahdistavalta. Koko elämä ahdistaa. Olen flegmaattinen,  mikään ei kiinnosta,  mitään en saa aikaiseksi,  pelkkä ajattelu vie voimat.  Häpeän tunteet pyörii päässä.  Muistaa kaikki typeryydet,  mokat,

Ruosteinen lukko, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Minussa on ovi, joka on lukittu isolla riippulukolla. Lukko on raskas ja se on ruosteessa. Sen rosoinen pinta raapii kipeästi jättäen kirveleviä naarmuja sieluuni.  Minussa on ovi, jonka haluaisin aukaista ja kurkistaa, mitä siellä on, mutta pelkään tehdä sitä, koska tiedän, että siellä odottaa paha. Laitan korvan ovea vasten ja tunnen kuinka se sykkii. Sykkii kuin sydän, kiivaasti, epätasaisesti. Kuuntelen ja yhtäkkiä tajuan, että se on minun sydän, joka hakkaa epätoivoisesti. Minut valtaa paniikki ja alan juosta. Juoksen kuin viimeistä päivää katsomatta taakseni, toivoen, että ovi ei seuraa. Mutta se seuraa raskaana, uhkaavana, ja minä pysähdyn haukkoen henkeäni.  Minä tärisen ja kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Mitä minä kuvittelin? Että pääsen pakoon ovea? Ihan turhaa juosta, ihan turhaa paeta.  En pääse pakoon, koska oven takana on menneisyys ja se odottaa pääsyään ulos. Toivon, että lukko kestää.  En ole valmis kohtaamaan  sitä, mitä siellä on, en nyt.  En vielä. Josk

Solujen helinää

Kuva
Tänään minusta puuttuu palasia.  Minussa on aukkoja,  ja niistä aukoista  virtaa jotain minusta pois.  En kuule enää helinää sisältäni.  Kuulen vain äänettömän tyhjyyden.  Mitä minun pitäisi tehdä, että saisin puuttuvat palaset takaisin ja kuulisin jälleen lohduttavaa solujen helinää? 

Jaksaa! Jaksaa! diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Mä oon tällä hetkellä henkisesti aika lopussa.  Elämällä ei ole kauheasti nyt annettavaa ja tätä tunnetta on  jatkunut kuutisen viikkoa ja sinä aikana olen ollut useamman kerran terveyskeskukseen yhteydessä.  Alkoi tuntua, etteivät tajua kuinka huonossa kunnossa olen.  Tai sitten, mulle tyypilliseen tapaan ,  en selvästi ilmaissut, miten paha olo mulla on ja tarvitsen oikeasti nyt apua.  Koska enhän mä nyt voi mitenkään myöntää, että olen romahtamassa! Sitkeästi pieni ääni edelleen huutaa sisällä, että pidä kulissit pystyssä!  Kaikki on hyvin vaikka sielu märkänis. Juu ei. Se oli entisessä elämässä. Nyt ollaan tässä ja haetaan apua, koska sitä tarvitaan.  Olen odottanut, että tk-lääkäri konsultoi mun lääkäriä psykiatrian puolella, joka oli mun hoitava lääkäri, kun hoitosuhde oli siellä.  Kovin on hidasta touhua.  Mulla ei siis ole ollut noin vuoteen hoitosuhdetta psykiatriselle puolelle.  Olin jo ennestään tosi skeptinen ja vähän epätoivoinenkin, koska pelkäsin, että avunsaan

Laimeaa

Kuva
En uskonut,  että tällainen päivä tulisi.  Että tulisi päivä,  jolloin kaikki on laimeaa.  Ei mustaa, ei valkoista.  Ei edes harmaata.  Vain laimeaa.  Vihaan tätä päivää. Inhoan.  Kunpa joku veisi minut  tästä päivästä pois.  Veisi jonnekin ja  unohtaisi sinne.  Ja se laimea jäisi tähän.  Juuri tähän,  enkä enää koskaan näkisi sitä. 

Kohti valoa, diagnoosilla vaikea masennus

Kuva
My diary  Siitä on aikaa, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Kadotin kirjoittamisen ilon.  Syksy oli raskasta aikaa ja masennus paheni viikko viikolta. Vuoden vaihteen jälkeen alkoi raju alamäki. Pelkäsin, että teen jotain tyhmää, koska olo oli omituinen ja pelottava.  Aamuisin unen ja valveen välimaastossa tunsin kuinka toivottomuus täytti pään ja mielen sielua myöten. Sinnittelin ja lopulta ymmärsin hakea apua.  Otin yhteyttä terveyskeskukseen ja minulle tehtiin kiireellinen lähete psykiatrian keskukseen.  Aikaa odotellessa saan käydä juttelemassa tk:n psykiatriselle sairaanhoitajalle.  Mieli on nyt rauhallisempi ja toiveikaskin, koska tiedän saavani apua. Ehkä tämä auttaa myös löytämään kirjoittamisen ilon uudestaan. Toivottavasti tästä alkaa matka kohti valoa.

Kuiskaus

Kuva
En sano sitä ääneen.  Kuiskaan sen.  Kuiskaan niin hiljaa,  että se kuiskaus  paiskautuu pitkin seiniä.  Kolisten niin,  että se särkee korvat  etkä kuule mitään  muuta kuin sen  kuiskauksen.  Kuiskauksen,  joka olisi pitänyt sanoa ääneen.